Vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarra joutui kohun pyörteisiin, kun hän kertoi somessa pyytäneensä ja saaneensa Helkamalta käyttöönsä kolmen tonnin sähköpolkupyörän. Vastineeksi Diarra oli luvannut markkinoida pyörää somekanavilla.

Kävi lopulta kuten aiemmin kesällä Katri Kulmunin esiintymiskoulutusjupakassa, eli Diarra päätyi maksamaan sähköpyörän omasta pussistaan, koska hänen nähtiin käyttäneen tapauksessa hyväksi poliittista asemaansa. Poliisi on saanut asiasta kaksi tutkintapyyntöä, joissa viitataan korruptioon ja lahjusrikoksiin.

Toimittajana on onneksi turvallista työskennellä täysin lahjoja vailla. Tai ainakin nykyisin ja varsinkin pienessä paikallislehdessä.

En edes jaksa muistaa. milloin viimeksi olisin saanut jotain aineellista hyötyä juttukeikoiltani. Tai no toki usein pullakahvit tarjotaan, jos kylässä tulee käytyä kameran kanssa. Viimeksi herkuttelin syntisen hyvillä lettukahveilla Rauhalan pariskunnan luona.

Ja tosiaan, antoihan Pihtiputaan nuorisotyöntekijä Laura Puurula minulle uuden skeittiparkin tarroja tässä kesällä. Mutta muuten on ollut todella hiljaista sillä rintamalla jo vuosikausia ellei kohta vuosikymmeniäkin.

Ehkä joissakin toimittajapiireissä muistellaan vieläkin haikeina ”vanhoja hyviä aikoja”, kun lehdistötilaisuudet tahtoivat venyä pitkiksi ja kosteiksi. Etenkin teollisuuden ja vauraimpien järjestöjen infoissa oli tarjolla olutta, toisinaan viiniä ja ehkä jopa väkeviäkin.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet rajusti sitten 70- ja ehkä vielä 80-luvunkin. Kokoushuoneissa ei tarvitse enää kakistella tupakansavua eikä päivää jatketa viinalle haisten. Vahva terveysvalistus on raitistanut toimittajat ja muunkin yhteiskunnan, ainakin julkisessa elämässä.

Olenkohan yhden ainoa kerran päässyt nauttimaan alkoholia työkeikkaan liittyen Kotiseudun Sanomissa, jos ei juhlien tervetuliaismaljoja oteta lukuun. Siitäkin on jo yli kymmenen vuotta, kun viitasaarelainen kuntosaliyrittäjä avasi toimipisteensä Putaanportilla.

Kieltämättä oli hieman yllättävää, että kutsuvieraille tarkoitetuissa avajaisissa oli tarjolla viiniä, kun kyse oli kuitenkin kuntosalista. En innostunut silti liikaa, ettei tulisi sanomista. Lähdin kiltisti kotiin parin lasin jälkeen.

Sitä ennen pitää mennä todella kauas, että muistaisin alkoholia olleen tarjolla juttureissulla. Kesällä 1989 olisin voinut jäädä kaljoittelemaan Rauman telakalle jonkin laivatilaus-
infon yhteydessä, mutta semmoinen ei tullut tietysti kuuloonkaan.

Olin ajellut keikalle Lallin toimituksesta Kokemäeltä Nissan Cherrylläni ja olihan sillä päästävä myös takaisin. Köyhällä kesätoimittajalla ei ollut varaa hotelliinkaan. Ja mitäpä minä siellä Raumalla olisin muutenkaan tehnyt.