Aikojenkin takaa saattaa ilmaantua jotain tuttua yllättävässä yhteydessä. Muurasjärveläinen Usko Paananen poikkesi toimituksessa, ja hänen kanssaan palautui juttu 1980-luvun puolivälin SOFY-projektiin.
Keski-Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastajana eläkkeelle jäänyt Usko Paananen on varmaankin istunut aikoinaan samassa palaverissa Keuruulla kotikyläni Pohjoislahden koululla, kun olen tehnyt kesätoimittajana juttua SOFY:stä Suur-Keuruun Sanomiin.
Pohjoislahti pääsi mutaman muun eri puolilla maata sijaitsevan kohteen kanssa mukaan SOFY-toimintaan. Se tarkoitti sitä, että kylä- ja asukasyhdistykset saivat hakea kunnalta kehittämisrahaa ympäristön parannushankkeisiin ja toteuttaa ne itse.
Usko Paananen on touhunnut eläkkeelläkin monien ympäristö- ja kotiseutuaiheisten hankkeiden parissa. Nyt hän mietti taas hyvin SOFY-teemaisesti, kuinka kyläseurat ja -yhdistykset voisivat olla auttamassa maallemuuttoa.
Uskoa kiinnosti, voisiko seurojen kautta saada koottua luetteloa sivukylien taloista, jotka olisivat myytävissä. Luettelon voisi panna nähtäville Pihtipudas-aiheisille nettisivustoille.
Tuumasin Uskolle, että kuinka satuitkin olemaan liikkeellä juuri nyt, kun Yleltä on tullut ”Suomi on maalainen” -televisiosarja. Siinä on tuotu esille, kuinka maalainen maa Suomi yhä on, vaikka Helsinki-keskeisyys tuntuu jyräävän tiedonvälityksessä. Riittää kun katselee maatamme lentokoneesta. Metsää siellä näkyy ja peltojakin.
Tv-sarjasta tuli mieleen, että olenhan minäkin maalainen, vaikka olen asunut kohta 29 vuotta ruutukaava-alueella Pihtiputaan keskustassa. Pelto on kumminkin ihan rappusten edessä, kun astun ovesta ulos. Vasta sen takana on hotelli.
Ja lähes pellon laidalla tulin asuneeksi myös koko lapsuuteni ja nuoruuteni, vaikka pellot eivät olleetkaan meidän. Tuoksut muistuvat kyllä vahvasti mieleen. Ensimmäiset kymmenen vuottani asuin vielä talossa, jossa piti asioida ulkohuussissa.
Onkin outoa, että en muista ollenkaan sitä, miltä tuntui päästä sisävessaan, kun samaan pihapiiriin rakennettu uusi talomme valmistui. Olisihan sen luullut olleen valtavan hieno juttu, varsinkin kun muutto tapahtui marraskuussa syyskylmillä.
Toisaalta en muista sitäkään, että ulkohuussissa käynnistä olisi jäänyt mieleen jotakin inhottavaa. En kai sitten ole ollut moksiskaan, vaikka siellä on pitänyt kökkiä talvipakkasillakin. Eipä onnistuisi enää!
