Uutiset (muokattu 13.11. 8:42) Elina Piispanen

Katajan tuulivoimahankkeessa meneillään ympäristövaikutusten arviointi

Hankealueelle Kinnulaan suunnitellaan yhteensä 9–13 tuulivoimayksikön rakentamista. Keskiviikkona Kinnulassa järjestetyn yleisötilaisuuden osallistujat toivat esiin muun muassa huolen hankkeen vaikutuksista alueen rikkaalle luonnolle, metsäpeuran metsille.

Katajan tuulivoimahankkeessa on meneillään YVA-menettely, jota sovelletaan hankkeisiin, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Menettelyt tavoitteena on kokonaan estää tai vähentää ympäristövaikutusten syntymistä. Aihetta esitteli Keski-Suomen ELY-keskuksen ekologi ja ympäristösuunnittelija Sonia González López Kinnulassa järjestetyssä yleisötilaisuudessa keskiviikkoiltana.

– YVA-menettely on avoin ja julkinen menettely, jossa tarkoitus on kuulla mahdollisimman laajasti eri osapuolia. Sillä tutkitaan väestöön, ihmisiin, luonnonympäristöön, maaperään, ilmaan, veteen, yhdyskuntarakenteisiin, maisemaan ja luonnonvaroihin kohdistuvia vaikutuksia. YVA-menettely koostuu kahdesta osasta: YVA-ohjelmasta ja YVA-selostuksesta, González López kertoo.

YVA-ohjaelma toimii ikään työsuunnitelmana, jonka pohjalta laaditaan YVA-selostus. YVA-selostuksessa esitetään arvioinnin tulokset. Aikataulullisesti selostuksen kuulutus ja nähtävillä olo ajoittuisi vuoden 2026 alkupuoliskolle.

YVA-menettelyssä läpikäytäviä vaihtoehtoja on kolme. Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan hanketta ei toteuteta, toisen mukaan alueelle rakennetaan enintään 13 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on 8–10 MW ja hankkeen kokonaisteho on enintään 104–130 MW. Kolmannen vaihtoehdon mukaan alueelle rakennetaan enintään 9 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on 8–10 MW ja hankkeen kokonaisteho enintään 72–90 MW.

Katajan tuulivoimahankkeessa hanketoimija on UPM West Wind Oy, ja hankealueen laajuus on noin 2780 ha. Kinnulan kuntakeskus sijaitsee noin 8 kilometrin päässä hankealueelta pohjoiseen ja Kivijärven kuntakeskus noin 13 kilometriä hankealueelta etelään. Varsinaisen tuulivoima-alueen lisäksi hankkeeseen kuuluu sähkönsiirto. Hankealueelle sijoitettavan sähköaseman yhteyteen rakennetaan mahdollisesti akkuvarasto.

 

Osayleiskaavassa kaavoitetaan tuulivoima-alue. YVA ja osayleiskaava laaditaan erillisinä menettelyinä, mutta samanaikaisesti.

Yleisötilaisuudessa läsnä ollut Saarijärven kaupungin kaavoitusjohtaja, aluearkkitehtipalveluista vastaava Ulla-Maija Humppi muistutti YVA-menettelyn olevan eri lain alla kuin kaavoituksen. Hän totesi kunnan päättävän kaavoituksesta. Kinnulan kunnanhallitus päättää kaavaluonnoksen ja -ehdotuksen nähtävillelaitosta, ja valtuusto voi päättää kaavan hyväksymisestä.

– Hanketoimijalla (UPM West Wind Oy) on oikeus tutkia eri vaihtoehtoja ja saada niistä ELY-keskukselta perusteltu päätelmä, Humppi summasi.

Kaavan laadinnassa hyödynnetään YVA-menettelyn aikana laadittua ympäristövaikutusten arviointia. Kaavaehdotus voidaan laittaa nähtäville vasta, kun YVA-selostuksesta on annettu perusteltu päätelmä. Tavoitteellinen aikataulu olisi syksyllä 2026. Kaavan laativana konsulttina toimii ONE Architects Oy:n Tuomas Seppänen.

 

HankkeeNaishenkilö jolla vihreä neule ja vaaleat pitkät hiukset seisoo pöydän takana käsissään tabletti, jota hän katsoo. ssa erityisesti tarkasteltaviksi on arvioitu vaikutukset maisemaan, linnustoon, eläimistöön – erityisesti metsäpeuraan. Lisäksi erityiseen tarkasteluun on nostettu vaikutukset Natura-alueisiin ja ekologisiin yhteyksiin sekä  ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen.

Natura-arviointi on tarkoitus toteuttaa YVA-menettelyn yhteydessä. Se toteutetaan arviointiselostusvaiheessa Salamajärven alueelle. Natura-arvioinnin tarvetta on selvitetty myös Seläntauksen soiden, Silppolanraivio-Aittosuonlehton, Kivijärven ja Heikinjärvennevan osalta.

 

Kinnulalainen Maria Demarco (kuvassa) toi yleisötilaisuudessa esiin sanojensa mukaan sydämestään kirjoittamansa kannanoton alueen luonnon puolesta.

– Hankealueella on monimuotoista luontoa, kuten vanhaa kuusimetsää, hienoja kallioita ja luonnontilaisia suoalueita. Korkeuserot ja maamuotojen moninaisuus ovat suuria. Myöskään eläimistön vuoksi hankeen toteutus olisi suuri virhe, Demarco kertoo ja lisää ilmoittaneensa vuonna 2024 maakotkahavainnoista.

– Lehtomäen läheisyydessä Torniovuori ja Torniolampi ovat erityisiä luontokohteita eikä lampea mainita hankeselvityksessä virkistyskohteena, vaikka sitä se on ollut ainakin viimeiset 50 vuotta. Minäkin olen sinne jo repussa matkannut opettelemaan, mitä se luonto tarjoaa, Demarco sanoo.

Saukonkin Demarco kertoo alueella nähneensä. Hankkeen edustaja, Etha Oy:n Sonja Telkki kommentoi Demarcon havaintojen ja kertoman olevan tärkeää tietoa hankkeelle.

– Kuvia saukkohavainnoista voi lähettää minulle. Saan niitä eteenpäin luontoselvittelijälle, ja hän voi arvioida lisäselvitystarvetta, Telkki totesi.

 

Vaikuta!

Osallisilla on mahdollisuus antaa kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta mielipide ja toimittaa se kirjallisena viimeistään 14.11.2025 osoitteeseen Kinnulan kunta, Leenantie 2, 43900 Kinnula tai sähköpostitse osoitteeseen kinnulan.kunta@kinnula.fi. Osallisia ovat kunnan jäsenet, alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon ja muihin oloihin kaavamuutokset saattavat huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.

 

Keski-Suomen ELY-keskus on antanut kuulutuksen ja arviointiohjelman tiedoksi julkisella kuulutuksella 15.10.2025. Kuulutus ja arviointiohjelma ovat nähtävillä 15.10.–14.11.2025 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen verkkosivulla www.ely-keskus.fi/kuulutukset/keski-suomi sekä hankkeen verkkosivulla www.ymparisto.fi/katajan-tuulivoimahanke-YVA.

Lisäksi painettuun kappaleeseen voi tutustua Kinnulan kirjastossa ja kunnanvirastossa. 

 

YVA-ohjelmasta palautteet annetaan ELY-keskuksen kirjaamoon kirjaamo.keski-suomi@ely-keskus.fi tai sähköisen asiointipalvelun kautta:  https://www.ely-keskus.fi/yhteystiedot