Kun tulin 80-luvun alussa tuuliseen Pihtiputaan kunnan liikuntasihteerin virkaan, minua peloteltiin heti alkupäivinä erään seuran taholta, että olet piru mieheksi, jos vuodenkaan kestät ja pysyt työssäsi. Tälläistä pelottelua ihminen ei unohda koskaan. Päätin kuitenkin urheilumiehenä kokeilla kepillä jäätä, se on kestänyt hyvin ja nyt pääsen muistelemaan työelämääni täysin palvelleena.

Kun aloitin työelämän14 vuotiaana erään tiilitehtaan kottikärrymiehenä, sittemmin kaupan juoksupoikana, ehti mittariin tulla täydet 50 vuotta työelämää seitsemällä eri vuosikymmenellä seitsemässä eri kunnassa.
Monenlainen työ tuli ehti tulla tutuksi, mm. myyjän, myymälänhoitajan, myymäläautonkuljettajan, mainosmiehen, muusikon, alkoholitarkastajan, liikunta-, nuoriso-, kulttuurisihteerin ja matkailuasiamiehenkin työnimikkeet ovat avanneet silmiä. Työt kaupan eri tehtävissä opettivat, että asiakas on aina tärkein. Tämä pätee myös kunnan virkamiehenä ja vaikkapa pääluottamusmiehenä.

Yli 30 vuotta Pihtiputaan kunnan virkamiehenä oli elämäni päätyö. 1980-luvulla rakennettiin liikuntapaikat, keskusurheilukenttä, tenniskentät, valaistut kuntoradat kaikille kylille ja panostettiin urheiluseuratoimintaan.
Pihtiputaalaiset seurat olivat uskomattomia talkoohengessään. Samoin eri kyläseurat olivat ratkaisevassa roolissa myös liikuntapaikkojen kunnossapitäjinä. Kilpailutoiminta oli käsittämättömän vilkasta ja monipuolista. Pihtipudas näkyi ja kuului kaikkialla urheilevassa Suomessa urheiluun ja liikuntaan panostavana kuntana.

Pihtipudasta oli ilo palvella. Olen aina lähtenyt ja palannut Pihtiputaalle nöyrän ylpeänä kunnastamme ja sen ihmisistä. Kertaakaan en ole eläessäni kieltänyt, etten olen pihtiputaalainen, päinvastoin se on yksi elämäni peruskivi, Kokkonen kiittää työnantajaansa. Työtä on piisannut pitkään, paljon ja monipuolisesti.
Arvostan erittäin korkealle elämäni suurimmista palkinnoista toissavuoden valintaa Vaikuttajaputaalaiseksi.
Jos Risto Laitilalta meni puttalaiseksi tulossa 24 vuotta, minä lähdin sen verran takamatkalta, että samaan meni 30 vuotta. Mutta nyt tuntuu, ettei yhtäkään vuotta mennyt suotta.

Jos 1980-luku oli jatkuvaa kasvua ja toiminnan maksimointia, 1990-luku tyrmäsi talouslamallaan. Ainoa häpeämäni asia elämässäni Pihtiputaalla oli, että kunta ensimmäisenä kuntana Suomessa taloussäästöjen etsinnässä lakkautti urheiluseurojen lakisääteiset seuratuet.

Virkoja lakkautettiin kovalla kädellä. Työhöni sisällytettiin liikuntasektorin lisäksi nuoriso- ja kulttuurisihteerin työt sekä matkailuasiamiehen tehtäviä. Yritin hoitaa viittä virkaa ja kuutta nälkää seitsemänä päivänä viikossa.
Oli päivänselvää, että hevonenkaan ei sellaista ravia koko ikäänsä kestä, ei kestänyt myöskään selkäni. Stressi ja jatkuva meno joka suuntaan vei lopulta selkäleikkauksiin ja kipukierteisiin, vaikka jokapäiväinen tunnin annos liikuntaa sisältyi elämäntärkeänä eväänä kiireisiin työvuosiin. Lähes 10 vuotta yhtäsoittoa ”ilman sävellajia” sai ymmärtämään, että jokaisella ihmisellä on rajansa. Oli otettava järki vihdoin käteen.

Työn painopiste siirtyi 2000-luvulla vähitellen terveysliikunnan kehittämiseen. Terve Pihtipudas- projektit toivat liikkumisen riemun kaikenikäisten oikeudeksi. Ihmisen suurin ja tärkein omaisuus on hyvä terveys.
Terveyteen liikunnan avulla sijoitettu euro tulee nelinkertaisena takaisin sekä yhteiskunnalle että ihmiselle itselleen. Terveyteen panostamisessa ei tarvitse säästää ja korko ylittää pankkien tarjoaman korkotason 100-0.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikkumisen riemunkiljahduksia ja tutustua rauhassa vitamiinien, terveellisen kotiruoan ja luontoliikunnan ihmeelliseen maailmaan. Ei haittaa, vaikka välillä löytää itsensä talvisesta avannostakin uimasta.

Pihtipudas tunnetaan tänä päivänä liikkuvassa ja urheilevassa Suomessa perinteisistä Keihäskarnevaaleistaan ja Pislaplokistaan. Maineikkaat kyläseurat Alvajärven Ryhti ja Muurasjärven Murto ovat kyläseurojen Suomen eliittiä.
Pihtiputaan Keihäskarnevaalien työmyyränä olen antanut kasvot tapahtumalle jo 30 vuotta.

Mikkimiehenä pidän kovana ennätyksenä kesää 1994, jolloin kuulutin yhtä soittoa 13 tuntia 15 minuuttia ilman taukoa karnevaalikisoja. Aukaisin mikin aamulla klo 9, viimeiset palkinnot jaettiin kentällä iltahämärissä klo 22.15.
Suomen kaikki Suomen keihäslegendat ovat tulleet Keihäskarnevaalien kautta Jorma Kinnusesta ja Hannu Siitosesta tämän päivän Ruuskasiin ja Manniohin. Keihäskenttien gentleman Tero Pitkämäki sekä maailman mukavin Mikaela Ingberg jättivåät lähtemättömän vaikutuksen ja kunnioituksen.

Keihäskarnevaalien kehittäjät, erityisesti Keihäskoulun rehtorit Tapio Korjus, Esa Utriainen ja Hannu Kangas ovat olleet elämäni parhaita työtovereita ihmisinä ja asiantuntijoina. On ollut suuri etuoikeus työskennellä suurten mestareiden kanssa. Medianäkyvyyden ja ennätysten varjoon ovat kuitenkin aina unohtuneet ne talkoolaiset, pihtiputaalaiset ahkerat työmyyrät, joita ilman ei olisi Keihäskarnevaaleja. Kumarran nöyrin mielin talkoojoukkojen edessä ja annan tunnustusta tuiskulaisille.

Kolme vuosikymmentä ammattiyhdistystoimintaa eri tasoilla oli arkeani työelämän ohessa. Oman yhdistyksen puheenjohtajan ja myöhemmin pääluottamusmiestyö muun ohessa vei eri tehtäviin STTK:ssa ja JYTY ry:ssä.
Lähes jokainen Suomen kunta ja kaupunki on tullut tutuksi. Kaksi vuosikymmentä valtakunnallisissa opetusministeriön ja opetushallituksen liikunta-alan eri työryhmissä avasi silmiä moneen suuntaan.
Kaikki kehitystyö tähtäsi lopulta samaan maaliin; terveempään huomiseen ja ihmisen jatkuvaan kasvuun paremmaksi ihmiseksi. Sydäntäni lähellä oli erityisesti lasten ja nuorten kasvun tukemiseen tähtäävät arvot ja päämäärät.

Koti on ihmisen paras paikka. Kolme miljoonaa autolla ajettua kilometriä on takana. Pihtiputaalta lähtöjä maailmalle ehti kertyä lähes 3000. Onneksi Pihtiputaalle takaisin päätyi sama lukema.
Muutaman kerran autot kokivat poikimahalvauksen kesken työ- tai harrastusmatkan. Mikään ei ole niin kaunista, kuin kesäaamuna neljän viiden aikana järven siintämä sumuinen, pihtiputaalainen kesäaamu.
Nyt aamut on laskettu ja ne työelämän osalta ovat täynnä. On yhteenvedon aika.
Työstä tuli välillä myös harrastus. Vanhan muusikon veri veti väkisin keikoille musiikkijuontajaksi.
Pihtiputaan Niemenharjun lavan nostaminen kahden vuosikymmenen aikana Suomen suosikkilavojen kärkikaartiin oli suuri elämäntyöni.

Ehkä nyt eläkkeellä kitara täytyy virittää uudelleen, kyllä E-nuotti soi vielä tarkkana muistitikulla.
Tärkeintä elämässä ovat nyt nelivuotiaan Luukaksen ja vuoden ikäisten kaksostyttöjen Saagan ja Sohvin apuvalmentajan rooli elämää varten.

Alpo Kokkonen