Urheilu Juha Kivinen

Helmi Jauhiaisesta toinen kinnulalainen yleisurheilun Suomen mestari

Helmi Jauhiainen voitti 14-vuotiaiden tyttöjen keihäänheiton Suomen mestaruuden tuloksella 47,86.

Helmi Jauhiainen teki paikallista urheiluhistoriaa voittamalla vasta toisena kinnulalaisena yleisurheilun Suomen mestaruuden. Hän oli paras 14-vuotiaiden tyttöjen keihäänheitossa SM-kisoissa Kokkolassa.

Myös ensimmäinen kinnulainen Suomen mestari oli keihäänheittäjä, Elina Raatikainen. Hän voitti SM-kultaa 16-vuotiaiden sarjassa vuonna 1988.

Helmin voittotulos oli 47,86, mutta hän olisi saanut mestaruuden jo kilpailun ensimmäisellä heitollaan, joka kantoi 45,87.

Helmi Jauhiainen pitää hallussaan 14-vuotiaiden kauden kärkitulosta 49,10, joka on hänen ennätyksensä. Helmi on ollut uransa alusta asti maan kärkiheittäjiä – hänellä oli kauden kärkitulos jo 10-vuotiaana. Ennakkosuosikin viitta ei kuitenkaan painanut.

– Ei siinä mitään paineita ollut, rennosti lähdin heittämään. En osaa oikeastaan jännittää kisoja, Helmi tuumaa.

Menestyksestä huolimatta Helmi ei ota urheilua vielä liian vakavasti. Aikuisiän tavoitteita hänellä ei ole.

– Sen näkee sitten. Ei sitä kannata vielä miettiä.

Helmi on harrastanut myös muita heittolajeja ja hieman hyppyjä ja juoksuja. Keihäs tuntui kuitenkin alusta asti luontevimmalta.

Helmi Jauhiainen on heitellyt harjoituksia Kinnulan kentällä isänsä valmennuksessa, mutta hän edustaa naapuriseuraa Reisjärven Pilkettä, koska Kinnulan Kimmojen yleisurheilujaoston toiminta on hiipunut olemattomiin.

Helmi pelaa myös pesäpalloa Kimmoissa. Hän kehuu pesistä tosi kivaksi lajiksi, eikä Helmi osaa sanoa, kumpi on lopulta päälaji.

– Pesis auttaa aika paljon talvella, kun siellä tulee voimaharjoittelua, joten en ole tarvinnut erikseen keihästreeniä.

Helmi on pelannut D-tytöissä, maakuntasarjassa ja jopa suomensarjassa.

– Olen ollut kopparina ja pari kertaa lukkarinakin. Ei ne sen kummempia pelejä ole suomensarjassakaan, eli ei turhia paineita sinnekään.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>