Lukijalta Heikki Jämsén

”Hyvien terveyspalvelujen puolesta” kirjoitti asiaa

Viime viikon Kotsarissa nimimerkki ”Hyvien terveyspalvelujen puolesta” kirjoitti täyttä asiaa.

Olen itse joutunut parin viime vuoden aikana turvautumaan terveyskeskuksen apuun, ja olen saanut aina erittäin hyvää ammattitaitoista palvelua ja apua ongelmiin.

Meillä on läpi linjan ystävällinen ja asiallinen henkilökunta, hyvät lääkärit, vastaanotoille pääsee lyhyessä ajassa ja päivystys pelittää. Ja kaiken kukkuraksi meillä on oma yksityispraktiikka Anne Korpelan ja Risto Laitilan yrityksessä, siitä heille erikoiskiitos.
Tästä herkusta päästään nauttimaan vain pienessä osassa Suomen kuntia, eli aitoa aihetta tyytyväisyyteen on.

Nyt ollaan kuitenkin tekemässä ratkaisua, joka saattaa pahimmillaan saada aikaan ikävän hyviä palveluita alas ajavan syöksykierteen.

Meiltä ollaan budjettisyihin vedoten lopettamassa ns. vuokralääkärien käyttö.

Nimimerkki totesikin ihan oikein, että tämä ratkaisu lopettaa monen hyvän ja pidetyn lääkärin työskentelyn vastaanotoillamme – niin myös Teemu Takalon.

Olin viime valtuustokaudella toisena putaalaisena Wiitaunionin henkilöstötoimikunnassa.
Tutustuin siellä tilastoihin, ja ne yllättivät.
Kokonaiskustannus yhtä vastaanottokertaa kohden on saman suuruinen sekä ns. vuokralääkäreillä kuin omilla palkkasuhteisilla lääkäreillämme, yllättävää sinänsä.

Syykin siihen selvitettiin, ns. vuokralääkärit hyödyntävät päivittäisen vastaanottoaikaansa hyvin tehokkaasti.
Toisaalla (turha?) byrokratia vie ”omilta lääkäreiltämme” liian ison osan tehokkaasta ajasta.

Voisinkin ihan aiheellisesti kysyä, ovatko nämä tiedot olleet lautakunnan ja kunnanhallituksemme tiedossa kun näitä päätöksiä on tehty?

Toivon, että Pihtiputaan kunnanvaltuusto ottaa asiasta kopin ja selvittelyn jälkeen tekee oikeita, kuntalaisten hyväksi tulevia linjauksia.

Seppo Kahilainen
kunnanvaltuutettu (sit.)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>