Luin tänään (11.1.2017) Kotsarista Kalervo Kantolan mainion jutun Iso-Heikistä. Kiitos siitä! Ainaki myö alavekylläiset tunnettiin hänet Iso-Heikkinä.
Tapasin Iso-Heikin muutaman kerran. Ensitapaamisen muistan varsin hyvin. Oli kevätkesä ennen sotia, ehkä vuosi 1938. Kotini Mustanniemen lattialla maata rohjotti hirven karvaisen taljan päällä mies.
Se ei ollut tavatonta, sillä kevätkesällä tuvassamme yöpyi usein uittomiehiä, jotka olivat kiskoneet keluveneillä tukkilauttoja pitkin Muurasjärveä, kiinnittäneet ne kotirantani puihin odottamaan uittoa Autionjokea pitkin ja edelleen Kymijoen koskivoimin sahattavaksi. Uittomiehet söivätkin usein Äiti-Iitan keitoksia pientä korvausta vastaan.
Mutta tämä uittomies herätti minun, pienen pojan, huomion.
Kysyin Iita-äidiltäni:
”Mite tuolla uittomiehellä o nii iso jalaka?”
Äiti sanoi:
”Se o Iso-Heikki, tos iso mies. Kato vaikka se käsiä, neki o isot ja leukaki. Se kuuluu olova paljo yl kaks metriä pitkä.”
Isäni Otto kertoi myöhemmin, että Iso-Heikki kelusi lauttoja yksin, vaikka tavallisesti keluveneessä oli kaksi vetäjää, jotka kelutukin tapeista vetäen kiersivät vaijeria tukille kohti vaijerin mitan päähän soudettua ja pudotettua ankkuria. Puutavaralautta kulki perässä hitaasti, mutta varmasti käsi- ja selkälihasten voimin.
Toisen kohtaamisen koin Muurasjärven Nuorisoseurantalon pihalla. Oli ehkä vuosi 1947 ja iltamat menossa, kaiketi tanssivaiheessa.
Pihalla oli porukkaa ja pari vieraspaikkakuntalaista yritti pontikkapäissään saada tappelua aikaiseksi.
Iso-Heikki katseli touhua aikansa, käveli paikalle, erotti pukarit toisistaan, laittoi isot kämmenensä tappelijoiden hartioille ja sanoi:
”Eiköhä poijat olla ihmisiks.”
Riitely loppui siihen, kun rauhanhieroja havaittiin lähes puolimetriä pitemmäksi jämäkkäleukaiseksi mieheksi, jonka kämmenetkin olivat tuplakokoa!
Iso-Heikki oli meille poikasille sankarihahmo. Hänestä kerrottuja juttuja kuunneltiin kunnioituksella.
Iso-Heikki oli tosi mies!
Lassi Jämsén
Etäalavekylläine
