Vuosi 2012 on mennyt ja myös syksyn hirvijahti päättynyt sen viimeisenä päivänä. Kesän ja syksynaikana innokkaat jahtihenkilöt ovat varustaneet metsässä olevat nuotiopaikat tarvittavilla polttopuilla. Myös hirvet ovat saaneet suolakiviä nuoleskeltavakseen suolatarpeensa tyydyttämiseksi.

Hirveä haukkuvien koirien kouluttaminen on tänä päivänä myös koiranohjaajien mieliharrastus ennen varsinaisen jahtikauden alkamista.
Hirvijahdit vahvistavat metsästykseen osallistuvien henkilöiden fyysistä kuntoa ja antavat ennen kaikkea mieltä piristäviä hetkiä raikuvaa hirvikoiran haukuntaa kuunnellessa.

Viritetyn nuotion ympärillä makkaran käristyksen aikana keskustelut käyvät usein ajankohtaisista tapahtumista, maailman ja kuntien asioista.
Eniten kuitenkin keskustelut ovat päivän tapahtumiin eli hirvenmetsästykseen liittyviä. Yksi hirvenampuja kertomus hirven kaatamisesta muistuu mieleeni faktojen ja fiktioiden muodossa Suomen kieltä murtaen seuraavasti:

Kun minä mänin sille kankaalle, mihi jahtivouti minut meäräs. Koira haukku aluee pohjoispuolella hirveä ja josta se sitte alako lähestymmää minua, niin pulssi alako pompottoa nii, että sen jyske tuntu kantapäissä soakka.

Elä mittää, sitte huomasin, että se elukka on tulossa iha minua kohti – tuolla kankaa reunalla. Käet siinä täris ja polovet vapis mitä lähemmäks se tul. No, sitte tul se aika että pit ampua, no ei siinä mittää, mutta ku niitä puita ol linialla ja hirvi vilis siellä niije sejassa, nii ammupas sitä sitte.
Sitte ku tul sellane aukko puije vällii mistä hirvi näky nii minä ammun. Se ryökäle jatko voa matkoa niiku siihe ei ois sattunu ollenkaa.

Lähin kuitenki kävelemmää sen perrää ja ilimoti melekee henkisalapautuneena metästyspuhelimella vouville mite ol käynynnä.
Vouti yllytti voa mänemää perrää ja ehtiä se elukka ja ainaki tarkastamaa jälet, että onko siihe elukkaa sattunu vai ei.
No, jonku matka ku olin kävelly ja mittää ei näkyny, niin tul mielee, että mithä tästä seuroa ja että onko kakskymppine pantava Ossuuspankiissa olevalle porukan tilille ohilaukauksesta.

Ku olin kulukenu jonku matkoa, nii älysin moassa verpisaroita, jotka anto toivoa paremmasta tulevaisuuvesta. Ver lissäänty jälissä jo nii palijo, että tuntu ilon hetket koittava.

Vaikka hik virtas pitkin poskipäitä, nii jatkon voa matkoa puhaltae ku pajan palakeet. Hetke peästä tul sitte minulle se riemuheki, ku näin, että se kele on kellistyny kive vieree hengettömänä.

Ilosi mieli ilimoti puhelimella voutille, että nyt se elukka löyty kuolleena hirviekukoije syömättä jättämästä männyntimikosta. Kohta sitte kaverit tul auttamaa suolie hirven sisältä otossa ja roatoa nylykyvajalle kulettamisessa. Ku tämä hirvi ol suolistettu, niin totettii, että koatuha siinä kolome hirveä yhellä paukulla, ku koatunu sattu olemaa noaras puoline hirvielukka.

Toivo Sneck