Kaivoslain mukaisen varausilmoituksen yli 600 neliökilometrin alueelle Pihtiputaalla, Viitasaarella, Keiteleellä ja Pyhäjärvellä tehneen Tulivuori Explorationin taustayhtiö on Iso-Britanniassa pörssilistattu Erris Resources.

Yhtiö etsii sinkkiä Irlannissa ja kultaa Fennoskandian alueella. Suomessa ja Ruotsissa aktiivisen yhtiön yhteistyökumppanina on kanadalainen pörssiyhtiö Centerra Gold. Etsintähankkeita rahoittaa toinenkin kanadalainen pörssiyhtiö, Erris Resourcen omistajiin kuuluva Osisko Gold Royalties.

Tulivuori Explorationia alue kiinnostaa siksi, että lähellä varausalueelle sijoittuvaa paikallista hiertovyöhykettä, joille Ritovuori ja Pirunkoukku sijoittuvat, on tunnettuja kultamineralisaatioita eli rikastumia. Nimenomaan varausalueen poikki kulkevat hiertovyöhykkeet ovat mahdollisia kultaesiintymien kohteita.

Aluetta on tutkinut aikanaan Geologian tutkimuskeskus. Yhtiön käytössä on ollut alueellinen geokemiallinen ja lentogeofysikaalinen data. Ajan myötä käsitys esimerkiksi kultaesiintymien syntytavoista on muuttunut, joten vanhaa tutkimustietoa käydään läpi tuoreimman tiedon valossa.

Osa tutkimustiedosta on 1980- ja 1990-luvulta. Sitä voidaan käsitellä uudella tekniikalla niin, että kallioperän hierto- ja siirtovyöhykkeet saadaan erottumaan paremmin.
Varaus antaa yhtiölle mahdollisuuden tulkita olemassa oleva data ja suorittaa kevyitä maastotutkimuksia. Havaintojen perusteella yhtiö saattaa hakea malminetsintälupaa mielenkiintoisimmille alueille.

Yhtiön mukaan on varhaista puhua kaivostoiminnasta, mutta alueella on viitteitä rikastumista, jotka kaipaavat lisäselvityksiä. Joka tapauksessa varausilmoitus antaa yhtiölle etuoikeuden malminetsintälupaan.

Jos merkittävämpi malmirikastuma löytyy, sen laajuutta, pitoisuutta ja taloudellista kannattavuutta ryhdytään selvittämään kallioperäkairauksin ja laboratorioanalyysein.