Keihäskarnevaaleilla ei ollut suuren urheilujuhlan tuntua. Yleisö pettyi pahasti, kun jopa harvinaisen komeasti alkaneesta keihäskesästä ei näkynyt mitään merkkejä lajin pyhimmällä paikalla. Miesten kisa oli lähempänä piirikunnallista tasoa Ari Mannion kahdeksankymppistä lukuunottamatta.

Apean tunnelman ymmärtää, kun vielä viikkoa aiemmin luultiin kovan kotimaisen nelikon saapuvan paikalle parhaassa vireessään. Jopa Yleisradion tv-selostajat ja kommentaattoritkin joutuivat huolestumaan karnevaalien tulevaisuudesta ja yleisökadosta, jos Pihtipudas ei kiinnosta enää huippuja.

Liian lähellä olevat Paavo Nurmen kisat väijyvät uhkana jatkossakin, joten ongelmien voi odottaa jatkuvan. Karnevaalejakaan ei haluttaisi siirtää, koska kesäkuun viimeinen viikonloppu on paras keihäskoululaisten perheille. Kukapa keksisi ratkaisun yhtälöön? Urheiluliittokaan ei ole enää antanut karnevaaleille sellaista arvoa, että siellä olisi ratkaistu arvokisapaikkoja.

Huiput jaksoivat vielä muutamana viime vuonna kilpailla jopa yllättävän hyvin Pihtiputaalla, mutta nyt mieleen palautuivat taas takavuosien jatkuvat marinat siitä, kuinka hirmukunnossa olleet Aki Parviainen ja Tero Pitkämäki eivät ilmaantuneet heittämään, kun rahaa ei löytynyt tarpeeksi.

SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä muistutti Pihtiputaan Tuiskun satavuotisjuhlassa, että suomalaiset lajikarnevaalit on maailman paras koulutus- ja kilpailuformaatti. Sitä ei olisi syntynyt, ellei muutama hurja keihäsmies olisi kokoontunut Pihtiputaalle 45 vuotta sitten aloittamaan karnevaaliperinnettä. Haluavatko heittäjät sen säilyvän?