Uutiset Juha Kivinen

Kesä pelasti matkailua, mutta korona huolettaa edelleen

Laukaalainen Pirjo Vainio toivoi enemmän kasvillisuutta Matkailukeskus Niemenharjun karavaanarialueelle.

Kehittämisyhtiö Witas Oy:n matkailupäällikkö Jasmine Välikangas myöntää, että matkailuyrittäjät kohtasivat kovan kriisin koronan saapuessa.

– Luultiin, että matkailukesää ei tule ollenkaan. Rajoitukset kuitenkin vähän purkaantuivat ja suurimmalla osalla yrityksistä oli lopulta hyvä kesä, mutta koska alkuvuosi oli hiljainen, se vaikuttaa siihen, että loppuvuonnakin pitäisi saada myyntiä. Tuloksen kanssa ollaan edelleenkin hankalassa tilanteessa.

Vuosi sitten avatun Koto Hotelli Pihtiputaan yrittäjät ovat huomanneet tänä kesänä, että hotelliin tullaan hyvin lyhyellä varoitusajalla. Ennen koronaa ihmiset tekivät varauksia etukäteen, mutta nyt sitä on tapahtunut vähemmän.

– Meille on tullut yllätyksenä se, että on ollut todella paljon ihan tempore -asiakkaita, jotka varaavat huoneen samana päivänä tai vain ilmestyvät ovelle. Ravintolan puolella on käynyt asiakkaita paljolti säistä riippuen, mutta ihan kivasti, kun tämä on kuitenkin pienimuotoista toimintaa, Anneli Williams arvioi.

Williams kertoo, että kun elokuun alussa alettiin raportoida toisesta korona-aallosta, varaukset vähenivät jälleen.

– Sillä oli ihan välitön vaikutus. Sitten, kun asiassa tuli vihdoin päätöksiä siitä, minkälaisia rajoituksia tulee, varauksia rupesi jälleen tulemaan.

Lapinlahtelaisen Matin ja Liisan Aseman yrittäjä Jouni Majala otti vastuulleen myös pihtiputaalaisen Matkailukeskus Niemenharjun viime vuonna.

Viime kesänä ravintolassa tehtiin heti näyttävää remonttia, ja jo tänä kesänä matkailukeskuksessa kirjattiin sen nelivuotisen historian parhaat luvut. Matin ja Liisan Asemalla koettiin myös ennätyksellinen kesä.

– Korona on tuonut huonoa, mutta kotimaan matkailua se on piristänyt. Kymmenen prosentin nousu on meillä iso siihen nähden, ettei Suomessa ole ollut tapahtumia.

– Nyt onkin ollut sillä lailla hyvin erilainen kesä, että asuntovaunuilla tai asuntoautoilla on ollut liikkeellä väkeä, jotka suuntasivat pohjoiseen vaellusreiteille ja luontopaikoille. Oli myös polkupyöräilijää ja vaikka minkälaista. Kuulosti miellyttävän oloiselta kesänautiskelulta, Jouni Majala tuumaa.

Kesäkuu jäi vielä selvästi koronan jalkoihin, mutta juhannuksen jälkeen Niemenharjun myynti alkoi selvästi vilkastua ja se tuplaantui heinäkuussa.

Kinnulan Kangaskylällä viisi vuotta toimineen Karkausmäen Kammarin yrittäjä Jenni Numminen yllättyi, kuinka vilkkaita touko- ja kesäkuu olivat aikaisempiin vuosiin verrattuna. Ensin kaikki kesän varaukset olivat peruuntuneet keväällä.

– Se vaikutti heti, kun Uudenmaan rajat avautuivat toukokuussa. Varsinkin kesäkuu yllätti.  Myynti nousi silloin parillakymmenellä prosentilla ajankohdan tavanomaisesta myynnistä. Yleensä kausi on lähtenyt vauhtiin vasta juhannuksen jälkeen.

Jenni Numminen on huomannut, että ihmiset hakevat korona-aikana pienempää majapaikkaa. Karkausmäen Kammarissa yöpyy perheitä ja pariskuntia, jotka liikkuvat luontomatkailun perässä. Vetovoimaisin kohde on Salamajärven kansallispuisto.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>