Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Kiihtyvä automatisaatio pakottaa pankit yhteen

Pihtiputaan Osuuspankin ovi ei auennua asiakkaille perjantaina. Syynä oli viiden hengen työntekijöjoukon mielenilmaus. Sen aiheutti tyytymättömyys edustajiston päätökseen, jolla pitkään valmisteltu yhdistyminen Suomenselän Osuuspankkiin kaatui.

Pankin johto, hallitus, edustajisto ja työntekijät olivat kaikki sitä mieltä, että osuuspankin palvelut turvataan Pihtiputaalla parhaiten hakeutumalla osaksi Suomenselän Osuuspankkia. Se syntyi vuonna 2011, kun Haapajärven ja Pyhäjärven osuuspankit yhdistyivät. Pihtipudas oli noissakin neuvotteluissa mukana, mutta tuolloin jäsenistö esti fuusion. Nyt ratkaisu oli 20-jäsenisen edustajiston käsissä. Riittävää enemmistöä ei yhdistymisen taakse kuitenkaan löytynyt.

Rahoitusala muuttuu rajusti, eikä Pihtipudas voi jäädä muutoksen ulkopuolelle. OP-ryhmän pian eläköityvä pääjohtaja Reijo Karhinen varoitti lauantain Helsingin Sanomien haastattelussa, että pelkästään OP-ryhmästä häviää uusien tietojärjestelmien mahdollistaman automatisaation vuoksi lähivuosina tuhansia työtehtäviä.

Pihtiputaan Osuuspankissa on syytä varautua uuteen tilanteeseen. Myönteistä asiakkaat kahtia jakaneessa aikalisässä on se, että kun yhdistymisen aika joskus tulee, kumppaniehdokkaaksi nousee myös omassa maakunnassa toimiva Keski-Suomen Osuuspankki.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>