Uutiset Juha Kivinen

Kinnulaan rakennetaan ensimmäinen päiväkoti

Kinnulan kunnanvaltuusto antoi yksimielisen siunauksensa kunnan ensimmäisen päiväkodin rakentamiselle, mutta asiaa käsiteltiin kuitenkin lähes tunnin ajan, kun menettelytavoista oltiin monenlaista mieltä. Päiväkodin tarpeellisuutta ei kukaan asettanut kyseenalaiseksi.

Rakennukseen on tulossa 42 paikkaa. Hankkeen kustannusarvio on 1,27 miljoonaa euroa. Valtuusto oli jo aiemmin hyväksynyt tämän vuoden rakentamis- ja investointiohjelmaan puolen miljoonan euron määrärahan päiväkotia varten.

Markku Toikkanen (kesk) esitti pitkän vatvomisen jälkeen, että tehdään nyt rakentamispäätös, jotta saadaan urakoitsijoiden kilpailutus käyntiin. Hän huomautti, ettei kyseessä ole suinkaan Kinnulan suurin rakennushanke, eikä se vie kuntaa ”käntylleen”.

— Tyyli kyllä löytyy, Toikkanen tuumasi.

Kolmelle hoitoryhmälle tarkoitettu yksikerroksinen päiväkotirakennus sijoitetaan Silkkiperäntien varrelle palvelukeskus Kotipihan viereen, johon on kaavoitettu kaksi kunnan omakotitalotonttia. Huoneistoala tulee olemaan 448 neliömetriä. Rakennuksen arkkitehti-, rakennus-, LVI- ja sähkösuunnitelmat ovat jo lähes valmiita.

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Kalevi Kinnunen (kesk) perusteli päiväkodin rakentamista sillä, että aluehallintovirasto on joutunut puuttumaan Kinnulan päivähoitotilanteeseen. 40-45 hoitolasta on sijoitettu hankalasti kolmeen eri ryhmäperhepäiväkotiin, joten heidät on saatava saman katon alle. Aluehallintovirasto on moittinut nykyisten hoitotilojen ergonomiaa ja nimittänyt niitä kolkoiksi.

Kalevi Kinnunen totesi yhdistämisen tuovan kunnalle myös säästöjä.

— Tilanne on huono työntekijöidenkin kannalta, kun toiminta om hajautettu, hän huomautti.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Tapio Pekkarinen (kesk) korosti, että nyt tehdään nimenomaan Kinnulaan sopiva päiväkoti, joka sijaitsee viihtyisässä ja turvallisessa ympäristössä leikkikentän vieressä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>