Pienituloisen paradoksi on se, että yksilö löytää elämälle merkitystä köyhien yhteisöistä, mutta rakenteelliset muutokset saavat edetä aivan rauhassa. Eriarvoisuus lisääntyy joka sektorilla koko ajan.

Rakenteellisissa muutoksissa köyhyys tiivistyy ja köyhien luokka ilman kelvollista yhteistä identiteettiä jää yksittäisiksi surullisiksi kohtaloiksi.

Miksei köyhyyden ja syrjäytymisen mekanismeihin puututa?
Miksi hallitus vain syventää ahdinkoa leikatessaan lapsilisiä ja kiristäessään elämisen ja asumisen kuluja?
Miksi hallitus toistaa 90-luvun laman karmeita virheitä?

Köyhien ja varakkaiden maailmat erkanevat myös sosiaali- ja terveyspalveluissa. Jos terveyseroja halutaan kaventaa, pitää perusterveydenhuoltoa tarjota paljon vahvemmin esimerkiksi työttömille ja muille työelämän ulkopuolella oleville.

Työssäkäyvä enemmistö voi käyttää laajenevaa työterveyshuoltoa ja heillä on mahdollista käyttää myös yksityisiä palveluita.

Varsinkin pitkäaikaistyöttömien ja päihdeongelmaisten sekä mielenterveyspalveluita tarvitsevien arvioidaan saavan palveluita jatkossa yhä huonommin. On surullista, että pääministeri Stubbin hallituksen perspektiivi ei ulotu tämän päivän epätasa-arvoon ja syrjäytyneisiin.

Suomessa työmarkkinatuelta pudotaan yhä enemmän toimeentulotuelle. Alle 20-vuotiaiden osuus toimeentuloasiakkaissa on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi hyvin lyhyessä ajassa 2000-luvun alkuun mennessä.

Työttömyysturvan sanktiot ovat purreet eikä nuoria ole onnistuttu ”saattaen vaihtamaan” toisen asteen opintoihin tai esimerkiksi työpajoihin. Nuorille tarjotaan Suomessa lähinnä rangaistuksia eikä riittävästi kuntoutusta, räätälöityjä opinpolkuja tai oppisopimusta, jonka avulla olisi paremmat mahdollisuudet päästä myöhemmin työelämään.

Tästä lankeaa valtava lasku sekä inhimillisesti että yhteiskunnalle. Nuorisotakuu on ainakin toistaiseksi epäonnistunut auttamaan nuoria. Työttömyys on vain lisääntynyt.

Köyhien lasten määrä on moninkertaistunut Suomessa. Köyhyys merkitsee usein syrjityksi ja kiusatuksi tulemista, yksinäisyyttä, ahdistusta, oppimisen motivaation kadottamista, harrastusmahdollisuuksien, huolenpidon ja jopa ravitsevan ruuan puutetta.

Eikö jokaisen päättäjän pidä lähteä siitä, että kaikkein haavoittuvimpia yhteiskunnan jäseniä autetaan ensimmäiseksi, olivatpa talouden luvut mitkä tahansa. Tämä hallitus valitettavasti vain syventää köyhyyttä ja eriarvoisuutta leikatessaan lapsilta ja perheiltä.

Kokopäivätyö suojasi ennen esimerkiksi yhden huoltajan perheitä köyhyydeltä varsin tehokkaasti. Nyt työtä, edes silppu- tai pätkätöitä, ei ole samalla tavalla tarjolla kuin aikaisemmin. Eivätkä läheskään kaikki saa lapsiaan hoitoon epätyypillisiin työaikoihin, iltaisin, öisin tai viikonloppuisin.

Saan varsin usein yhteydenottoja yksinhuoltajilta, jotka eivät tiedä, millä tavalla he selviäisivät arjen kuluista. Osa heistä joutuu tekemään lastensuojeluilmoituksen omasta perheestään, koska rahat eivät riitä elämiseen.

Eikö hyvinvointi-Suomessa pitäisi olla paremmat ratkaisut kaikkein heikoimmassa asemassa elävien selviämiseksi arjesta.

Aila Paloniemi
kansanedustaja (kesk.)
Jyväskylä