Urheilu Aapo Siippainen

LiigaPlokilla kova tavoite tulevaan kauteen

Vaikka LiigaPloki voitti viikonlopun harjoitusturnauksessa vain yhden ottelun, on valmentaja Teemu Oksanen luottavainen syyskuun viimeisenä viikonloppuna alkavaan liigakauteen.

Valmentajan henkilökohtainen tavoite on voittaa runkosarjassa enemmän pelejä kuin hävitä.

­— Näin ei ole käsittääkseni käynyt kuin kerran (kaudella 2004-2005). Sillä saa playoff-paikan varmasti.

Harjoitusturnauksessa joukkueen kokoonpanosta puuttuivat beachvolley-tähti Emilia Nyström, libero Iida Eskonmaa sekä kolmas ulkomaalaisvahvistus.

­— Meille on tulossa pelaaja Afrikasta. Pyrimme saamaan hänet maahan mahdollisimman nopeasti, jotta pääsemme harjoittelemaan ehjänä joukkueena. Silloin palasten pitäisi loksahtaa kohdilleen.

Afrikkalaisen laitahyökkääjän nimeä ei ole vielä julkistettu.

­— Hän tulee tärkeään isoon rooliin ja antaa hyökkäystehoja.

Emilia Nyström liittyy joukkueeseen tällä viikolla. Teemu Oksanen sanoo, että Nyströmillä on kokemusta, jota muilla pelaajilla ei välttämättä ole.

­— Hän on selviytynyt tiukoista tilanteista. Emilialla on pelillistä johtajuutta. Hän toimii esimerkkinä oman tekemisensä kautta.

Yhdysvaltainen keskitorjuja Kimika Rozier ostettiin LiigaPlokiin sokkona.

­— Olimme nähneet hänestä vain pelivideoita. Hän on ollut juuri sellainen kuin on odotettu. Erittäin urheilullinen.

Oksanen ihailee Rozierin persoonaa.

­— Suomalaiset pelaajamme olivat viime kaudella hiukan hiljaisia. Kimika tuo ääntä, puhetta ja luonnetta joukkueeseen. Hän uskaltaa näyttää tunteitaan.

Toinen jenkki, yleispelaaja Hillary Hurley oli käynyt Pihtiputaalla näytillä jo viime keväänä.

­— Hän on pelannut kaksi hyvää kautta Ruotsissa. Hillary on äärimmäisen motivoitunut, koska pääsee kovempaan liigaan ja isompaan rooliin.

Harjoitusturnauksessa valmentaja kehotti Hurleyta tarkkailemaan vastaanottoasentoaan.

­— Torjuntapeliin hänellä on hyvät avut, mutta se vaatii vielä töitä ja lukuisia toistoja.

Suomalaisista pelaajista Teemu Oksanen haluaa nostaa esiin tasoaan nostaneen Anni Sorvojan.

­­— Turnauksen perusteella Anni on yksi niistä pelaajista, jotka ovat treenanneet kesällä hyvin. Suurin yllätys oli, että torjunta oli hypähtänyt paljon eteenpäin.

Sorvoja on kärsinyt pitkään kipeistä polvista.

­—  Polvet kestävät, koska työtä ollaan tehty puolitoista vuotta. Se on tullut ruokavaliosta sekä levon ja rasituksen yhteensovittamisesta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>