Urheilu Juha Kivinen

Muholan Jalkapallokerholla paras kausi pitkiin aikoihin

Muholan Jalkapallokerho pelasi perjantaina kesän toiseksi viimeisen kotiottelunsa Keski-Pohjanmaan seiskadivarissa. Vieraaksi saapunut Väsymättömät Kaustiselta oli nimensä veroinen ja jaksoi loppuun asti. MJK hävisi maalein 1-3 (0-1). Häviöstä huolimatta MJK:n kausi on ollut kokonaisuutena paras pitkiin aikoihin.

— Kausihan on mennyt aivan loistavasti, meillä on 17 pistettä ja paras voitto 7-1. Siellä on jopa yksi vierasvoitto plakkarissa Alavetelistä IK Myrania vastaan 0-1. Minä en ainakaan muista milloin edellinen tuli, siitä on varmaan viisi tai kuusi vuotta, kertoi MJK:n joukkueenjohtaja Ilkka Paananen.

— Totta kai on ollut kivempaa pelata. Pari viime vuotta olikin vaikeampaa, että kunhan hävittiin alle kymmenellä maalilla. Nyt ollaan koko ajan mukana peleissä. Viimeksi oli tosi paljon yleisöäkin, saattoi olla jopa viitisenkymmentä. Varmaan menestys pelikentälläkin on vaikuttanut. Kivahan se on katsoa, kun on tasainen peli. Täällä aina tapahtuu, Paananen jatkoi.

Menestyksessä on näkynyt se, että MJK sai tälle kaudelle aika monta uutta pelaajaa ja neljä junnua ovat taas vuotta vanhempia, 16-17-vuotiaita.

MJK pelaa viimeisen kotiottelunsa ensi viikon lauantaina 10. syyskuuta kello 14. Vastustajana on Forsby Bollklubb Pedersörestä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>