Elämäjärven Mäntypirtiltä kuului kovaa papatusta, kun kymmenen leipojaa oli ahtautunut vieri viereen keittiön tarjoilupöydän äärelle.
Tältä kuulosti touhu pitkopullan letityksen kertausharjoituksissa:
— Toinen ja kolmas ylös, se vedetään tänne ja viimeinen alakautta ensimmäiseksi! Ja tämä pannaan tuohon, ei kun tuohon! Ensimmäinen oikealta keskelle. Eihän tuosta voi tulla mittään, ei me noin rummaa pitkoa ruveta tekemään!
Hyvä alku meni pilalle, kun naiset rupesivat puhumaan muita asioita kesken kaiken. Mutta kun letitykseen keskityttiin kunnolla, homma rupesi toimimaan. Sitten saatiin hihkaista:
— Voi, nyt tulloo kommeita nisuja!
Pihtiputaan kunnan päivätoimintojen ohjaaja Riitta Höykinpuro kertoi, että hänen touhupiirissään ruvettiin miettimään, monellako säikeellä pitkoa yleensä letitetään.
— Sanoin, että minä tuon pullataikinan ja eiköhän kokeilla.
Riitta selitti, että jos tekee kolmella säikeellä, pullasta tulee littuisempi, ja kun on useampi säie, pitkosta saa korkeamman. Hänen äitinsä oli opettanut käyttämään neljää säiettä, mikä on monien suosima tapa.
Nyt Riitta Höykinpuro huomasi, että pullaa olikin helpompi leipoa viidellä säikeellä, mitä kukaan paikalla olleista ei ollut tullut aiemmin kokeilleeksi.
Sinikka Närhi innostui hurjastelemaan Mäntypirtillä peräti kuuden säikeen pitkolla. Sekin onnistui lopulta hienosti, joskin vasta useiden yritysten jälkeen. Riitta Höykinpuro naurahti, että tämä on hyvää aivojumppaa piiriläisille.
Muut kehuivat, että lusikkaleivät ovat Sinikka Närhin bravuurinumero. Sinikka kertoi leipovansa leipää, monenlaista rieskaa, nisua ja kaikenlaista pikkuleipää.
— Ei saisi sokeria syödä, mutta kyllä silti vain leipoa pitää muutaman kerran vuodessa. Leivon melkein joka kerta, kun uunia lämmitän, ettei uunin lämpö mene hukkaan.