Suomen tunnetuin underground-taiteen mestari ja hillittömyyksien viljelijä Mauri Antero Numminen on hyvin perillä myös pihtiputaalaisuudesta, tai ainakin siitä, mitä siihen on liittynyt vahvasti jokunen vuosikymmen sitten. Jäljet ovat varsin kosteat.

Jo vuonna 1986 M.A. Numminen teki melkoisen urotyön kiertämällä 350 keskiolutbaaria ja kirjoittamalla sen pohjalta ”Baarien mies” -kirjan. Numminen halusi ikuistaa kansien väliin jo hiipumassa olleen suomalaisen baarikulttuurin.

Pihtiputaalta kirjaan pääsivät Nummisen kokemukset Mantasta ja Putaan Krouvista. Kinnulassa kohteena oli Kulma-Baari, jossa Numminen pani merkille, kuinka asiakkaita oli tullut myös keskipohjalaisista pikkukunnista, joissa oli kielletty keskioluen myynti.

Tänä syksynä ilmestyi M.A. Nummisen muistelmien ensimmäinen osa, ja löytyyhän sieltäkin pätkä Pihtiputaalta.

Numminen muistelee kevättä 1972, jolloin Alkon työntekijät menivät lakkoon. Hän kertoo, kuinka siitä alkoi pontikankeittämisbuumi niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Eräässä tapauksessa pontikka oli pelastanut Nummisen illanvieton.

Numminen oli ollut vuotta aiemmin Seppo Hovin kanssa esiintymässä Pihtiputaan työväentalolla. Hän kertoo muistelmissaan näin:

”Palkkion lisäksi tilaajat halusivat palkita meidät aidolla pihtiputaalaisella pontikalla. Se oli silloin yhtä kuuluisaa kuin Kiteen pontikka, johon myöhemmin myös tutustuin.

Pihtiputaalaista käytiin noutamassa noin kymmenen kilometrin päästä, metsässä asuneelta mieheltä. Odotimme autossa, kun kuljettajamme kävi hakemassa talosta pullon kummallekin. Pontikankeittäjä lähetti meille terveiset, että jos maltamme antaa nesteen olla pullossa vuoden verran, siitä tulee hyvänmakuista.”

Numminen jatkaa, ettei hänelle tuottanut ongelmia makuuttaa pulloa kaapissa pitkään. Odotus palkittiin, kun runoilijat Arvo Salo ja Pentti Saarikoski tulivat Nummiselle kylään Alkon lakon aikana.

”Aika oli tehnyt tehtävänsä. Pontikka oli erittäin hyvänmakuista, meidän mielestämme suorastaan nektaria.”

Tiesin toki aikoinaan Pihtiputaalle muuttaessani juuri nuo M.A. Nummisen mainitsemat kaksi pontikkapitäjää. Pontikkaa en ollut kuitenkaan ikinä maistanut, mutta eihän siinä mennyt kuin reilut puoli vuotta, kun pääsin siitäkin neitsyydestä.

Pontikkaa tarjottiin eräässä illanvietossa yks kaks yllättäen. Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta sen jälkeen en ole kotipolttoisen perään kysellyt. Maku oli kaukana Nummisen kehumasta nektarista.