Lähiviikkoina kymmenet tuhannet lapset sekä nuoret viettävät syyslomaa. Tuota kauan odotettua hengähdystaukoa kouluaskareista, harrastuksista ja aikaisista herätyksistä. Myös monet vanhemmat ottavat vapaata töistä ja viettävät laatuaikaa yhdessä perheen kanssa.

Kaikille loma ei kuitenkaan ole pelkkää rentoutumista ja iloa. Pyhät ja vapaat ovat tunnetusti vaikeaa aikaa monille ihmisille. Yhteiskunnan arjesta syrjäytyneelle lomat muistuttavat usein omista epäonnistumisista ja vaikeuksista.

Loma menettää merkityksensä, kun elämä on aina samanlaista. Selviytymistä päivästä toiseen. Huonon omantunnon myötä sängystä nouseminen muodostuu yhä haastavammaksi.

Viime viikolla Yle uutisoi, että joka vuosi reilu 2 000 nuorta saa työkyvyttömyyspäätöksen mielenterveyssyistä. 2000-luvulla luku on noussut joka vuosi. Työter-veyslaitoksen tutkimuksessa nuoriksi laskettiin 18–35-vuotiaat henkilöt.

Mielenterveyspalvelut ovat usein vaikeasti löydettävissä ja niitä on myös rajoitetusti saatavilla. Liian usein mielialapillerin ajatellaan olevan ratkaisu ongelmiin.
Kyseessä ei ole yksinkertainen ongelma, vaan osansa on niin yksilöllä kuin järjestelmällä. Suomessa mielenterveysongelmat ovat yleisiä ja tämä perinne on jatkunut kauan.

Ongelmaan on ehkä jo tietyssä määrin turruttu. Yhteiskunnan tasolla asiaan vaikuttavat myös suomalainen puhumattomuuden kulttuuri sekä ongelmien kieltäminen. Harvalla on uskallusta kertoa tilanteestaan.

Viikonloppuna kävin Jyväskylässä katsomassa paikallisen JJK:n jalkapallo-ottelua. Katsomossa oli kymmeniä irakilaismiehiä, jotka pienen juttutuokion jälkeen kertoivat olleensa Suomessa viisi päivää. He eivät olleet tunteneet toisiaan ennen Jyväskylään saapumista, mutta heidän yhteishenkensä oli käsin kosketeltavaa. Iloiset ”Jyvaskyla, Jyvaskyla” -huudot raikasivat, puhe sorisi ja kaikilla oli hymy korvissa.

Tuolloin mietin, että olisipa kaikilla yksinäisillä suomalaisnuorilla samanlainen tukiverkosto kuin näillä kaukaa tulleilla nuorilla miehillä. Olisipa minulla ollut sellainen nuorempana. Se olisi auttanut pitkälle elämän töyssyisellä tiellä.

Ottelun jälkeen totesin, että minulla ja meillä suomalaisilla on paljon opittavaa auttamisen sekä yhteen hiilen puhaltamisen merkityksestä.

Nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyssä tärkeintä ei ole psykiatria ja lääketiede. Tärkeintä nuorelle on jokapäiväinen tukiverkko, jonka kanssa puhua asioista ja viettää aikaa.

Krista Kajuutti