Pääkirjoitus (muokattu 16.10.2019) Heikki Jämsén

Pihtiputaan lentopallo on harvinaisen kovassa iskussa

Jo LiigaPlokin joukkueen kokoamisvaiheessa, mutta viimeistään päävalmentaja Alessandro Lodin pestin varmistuttua moni lajissa syvällä oleva ennusti pihtiputaalaisnaisten löytyvän ennen pitkää ihan sarjan kärjestä tai vähintään sen tuntumasta. Mutta uskalsiko kukaan odottaa, että kahden ottelun jälkeen LiigaPloki komeilee runkosarjan kärjessä täysillä pisteillä yhdessä LP Viestin kanssa.

Upean alun jälkeen menestysodotuksille löytyy siis katetta. Voitokkaasti seitsemännentoista peräkkäisen mestaruusliigakautensa avannut LiigaPloki on ollut nimensä mukaisesti pitelemätön. Jos joku ei enää muista, niin aluksi omituiselta kuulostanut Ploki tulee sanoista Pihtiputaan lentopallo on kovassa iskussa.

On yhdenlainen ihme, että kahdeksassa maassa valmentanut Alessandro Lodi saatiin valmentajaksi Pihtiputaalle. Lodin meriittilistalta löytyvät Suomen naisten maajoukkueen valmennustehtävät ja viimeksi kahden vuoden työjakso Japanin miesten pääsarjassa. 

Plokin historian ensimmäisen ulkomaalaisen päävalmentajan Alessandro Lodin ansiota on sekin, että Plokin joukkueeseen kuuluu Suomen maajoukkueessa, Ranskan Quimberissa Saana Koljosen kanssa pelannut ja viimeksi Hämeenlinnaa edustanut Salla Karhu. Naisten lentopallo kirkastaa Pihtiputaan pimenevän syksyn. 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>