Työtaistelut rakennetaan tietoisesti siten, että ne mutkistuvat pitkittyessään. Käytäntönä on, että jos sopimukseen ei määräajassa päästä, lakoista ihmisille aiheutuvat haitat pahenevat portaittain.

Postialan lakko on näkynyt toistaiseksi vasta pääkaupunkiseudulla lehtien varhaisjakelussa. Asteittain ote kiristyy, kun työtaistelua ryhtyvät tukemaan monien muiden alojen ammattiliitot, etunenässä totutusti kuljetusala.

Kivijärveläissyntyinen valtakunnansovittelija Minna Helle tapasi lakon osapuolet tiistaipäivän aikana. Neuvotteluasetelmaa kuvattiin vaikeaksi. Todennäköistä on, että lakko laajenee.

Postinjakelussa on jo pitkään ajelehdittu kohti törmäystä. Lehtien, laskujen ja muun kirjepostin kiihtyvä sähköistyminen on merkinnyt sitä, että käsin tehtävää jaettavaa jää entistä vähemmän. Edes kasvava internet-kauppa ei ole riittänyt muuttamaan suuntaa.

Tähän asti Posti on reagoinut asiaan ilmoittamalla korottavansa jakeluhintoja. Nyt tämä tie on käyty loppuun.

Postialan lakko toimii sekä Postin työntekijöitä että työnantajia vastaan. Lakko nopeuttaa lehtien tilaajien siirtymistä paikallis-, sanoma- ja aikakauslehtien nettiversioiden käyttämiseen ja laskutuksen vaihtamista sähköiseen muotoon. Kun kynnys digiaikaan siirtymisessä ylittyy, paluu vanhaan voi jäädä tekemättä.