Hevonen on ollut aina muutakin kuin työväline.

Raviurheilulla on tärkeä osa yllättävän monen pihtiputaalaisen ja kinnulalaisen elämässä. Raveja seurataan ja tutuista hevosista ja niiden taustajoukoista puhutaan.

Tiukan talouden vuosina moni talli on hiljentynyt, mutta jäljelle jääneissä asennoidutaan raviurheiluun entistä ammattimaisemmin. Hyvä esimerkki tästä on Jokivarren Kunkun ja Evartin kotitalli Luomalassa. Menestyksen siivittämänä Jutta Ihalainen ja Antti Ojanperä voivat valikoida valmennettavansa ja tarjota hevosille huippuhyvät olot. Taloudellista riskiä jaetaan kimppaomistuksilla. Luomalasta on tullut tuottoisa yritys ja neljän henkilön työpaikka.

Vuodenvaihteen säväyttäjän Midnight Hourin omistaja Veijo Kumpulainen on kokenut monta kovaa takaiskua jo ennen radalle pääsyä ja menettänyt rahaa enemmän kuin moni kestäisi. Silti hän jatkaa sitkeästi jalostusta. Kumpulaisen talli Ilos Oy tuottaa säännöllisesti uusia kovan luokan ravureita.

Kolmas pihtiputaalainen raviammattilainen on useamman polven hevosmies, lainaohjastajana pian kymmenen kärkeen murtautuva Santtu Raitala. Santtu on omistautunut täydellisesti lajille. Hän ajaa yli tuhat starttia vuodessa ja istuu auton ratissa enemmän kuin taksiautoilija. Sakkoja hän ei ota raviradalla eikä maantiellä.