Päästä vedettyä Juha Kivinen

Sanojen takana

Television poliisisarjan Dragnetin alussa vakuuttava miesääni lausui kuuluisat sanat: ”Seuraava tarina on tosi. Vain nimet on muutettu viattomien suojelemiseksi”. Myös seuraava tarina on tosi. Nimiä ei ole muutettu, koska niitä ei mainita ollenkaan. Sekin on tehty viattomien suojelemiseksi. Muuten voisi rapsahtaa ties mikä syytehakemus tai viimeisen tuomion uhka.

Olen marmattanut ennenkin siitä, kuinka pahalla päällä Kinnulan valtuuston työkeikalta joutuu usein ajamaan kotiin. Parina viime vuonna valtuuston kokouksista on tullut painostavan riitaisia. Asiat juuttuvat lillukanvarsiin ja puheita pidetään paatoksella ääni väristen.

Kaikkea on pitänyt kestää vapaan tiedonvälityksen puolesta, mutta itsepähän olen ammattini valinnut. Vaan pohja se on minunkin säkissäni.

Kirjoitin valtuuston talousarviokokouksesta uutisen paikallisen rakennusliikkeen tonttikaupan hyväksymisestä. Eräs kunnanvaltuutettu puuttui tonttien neliöhintoihin ja totesi, että niissä pitäisi noudattaa yhdenvertaisuutta eikä mennä pärstäkertoimen mukaan.

Näin hän sanoi ja sen kirjoitin muistilehtiööni. Sama oli kuultu myös yleisölehterillä, se on myöhemmin varmistettu.

Olinkin täysin äimän käkenä, kun sain vähemmän ilahtuneen sähköpostiviestin rakennusliikkeen johtajalta. Hän ihmetteli, mitä toimituksella on hänen yritystään vastaan. Valtuutettu oli nimittäin kiistänyt puhuneensa pärstäkertoimesta.

Soitin heti toimitusjohtajalle ja vakuutin, että se on totta, mitä lehdessä lukee. Asiat tulivat sovituksi hyvässä hengessä.

Mutta eihän se siihen jäänyt. Sama valtuutettu oli ottanut asian esille seuraavassa valtuustossa kesken aivan muiden pykälien. Hän tyrmäsi juttuni ja kiisti yhä lausumansa.

No, opinpahan sen, että panen jatkossa nauhurin päälle valtuustossa, jotta voin tarvittaessa esittää vedenpitävät todisteet.

Totta kai valtuutetut saavat esiintyä kärkkäästi, mutta silloin on seisottava myös sanojensa takana. Eikä tämä ollut suinkaan ensimmäinen kerta. Muistan heti kaksi samantapaista tilannetta Kinnulasta ja Pihtiputaalta, joissa valtuutettu säikähti huomattuaan lehdestä, mitä tulikaan sanottua. Sitä sitten yritettiin kovasti kiistää.

Lehdenteko ei ole lekkeripeliä. Emme voi kirjoitella mitä roskaa tahansa, emmekä suin surminkaan ketään vastaan. Asiat asioina. Luulenpa, että jos Kotiseudun Sanomien lukijoilta kysytään, he luottavat lehtensä laatuun.

Olen ollut toimittajana 31 vuotta, joten jotakin on hihaan tarttunut näistä hommista. En kehtaisi ikinä vetää lonkalta juttuuni pärstäkerrointa tai mitään muutakaan. Kinnulassa olisikin parempi panna jäitä hattuun eikä sotkea ulkopuolisia omiin kähinöihin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>