Ravintola Mantan lauantaisessa Karaokesodassa kerättiin 480 euroa hyväntekeväisyyteen. 340 euroa lahjoitetaan diakoniatyön tukemiseen ja 140 euroa Heinäjoen Luonnon Jokisaari -projektiin.

Voittajajoukkueeksi nousi Sydänyhdistys, johon kuuluivat Sari Virkkala-Turpeinen, Elina Pitäjämäki ja Pirjo Laitinen. Lisäksi karaokekilpailussa oli Pihtiputaan Rotaryklubi, LC Emmit ja Hevosystäväin seura.

Tuomaristo valitsi yksilökilpailun voittajaksi Sari Virkkala-Turpeisen, hopealle Pirjo Järvelinin ja pronssille Kimmo Järvelinin. Yleisöäänestyksessä eniten ääniä keräsivät Kimmo Järvelin ja Veijo Kumpulainen.

Kolmatta kertaa järjestetyn Karaokesodan vetovuorossa oli tällä kertaa Pihtiputaan Rotaryt. Ensi vuonna kilpailusta vastaa LC Emmit.

— Kilpailun kehittymisen kannalta olisi hyvä, että mukaan saataisiin haastettua lisää joukkueita. Ensi vuonna mukana voisi olla esimerkiksi OAJ, tuomariston sihteerinä toiminut Pentti Ruotsalainen Rotaryistä pohtii.

Karaokekilpailussa kuultiin eniten vanhaa suomalaista iskelmää, kuten Lazzarella, Las Palmas ja Sokeripala.

Jokaiselle kilpailijalle arvottiin kolme kappaletta, joista he saivat valita yhden. Menetelmää kritisoitiin, koska kaikki eivät tunnistaneet harvinaisempia kappaleita. Laulajilla oli mahdollisuus myös vapaavalintaiseen kappaleeseen, josta seurasi kuitenkin tuomaristolta miinuspisteitä.