Yhteiskuntatieteilijöiden yhtenä kiinnostuksenkohteena ovat eri sukupolvien yhteiset kokemukset, jotka vaikuttavat ihmisten elämään olennaisella tavalla.

Sukupolvia on luokiteltu syntymävuoden mukaan lähinnä 1900-luvun alusta lähtien. On sotia ennen syntynyt sukupolvi, joka on kokenut pulan ja traagiset sotavuodet. On sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ja maalta kaupunkeihin muuttanut sukupolvi.

Meitä 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa syntyneitä tavataan kutsua X-, Y- ja Z-sukupolviksi. Kuvaukset näiden sukupolvien kokemuksista ovat lähinnä informaatioteknologiaan liittyviä.

1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntynyt Y-sukupolvi on kasvanut viestintätekniikan kanssa, kun taas tämän jälkeinen Z-sukupolvi on syntynyt keskelle teknologian kultakautta.

Olen aina miettinyt vähän näreissäni, miksi informaatioteknologia muka määrittää meidän elämäämme niin paljon. Eikö ole muka muita yhteisiä kokemuksia? Meillä laman lapsilla.

Sitten löysin YouTuben videobloggaajat eli nuoret ihmiset, jotka videoivat arkipäiviensä tapahtumia.

Heidän videoitaan katsoessani ymmärsin viimein täysin, miksi meitä nykynuoria luonnehditaan informaatioteknologian kautta.

Kauniit ja sanavalmiit nuoret ihmiset kuvaavat itseään sängyssä, kun he heräävät aamulla, huikkaavat terveisensä suihkuverhon takaa veden valuessa ja kertovat yksityiskohtaisesti, mitä syövät aamupalaksi.

He kuvaavat matkansa töihin, kouluun tai minne ikinä ovatkaan menossa. Videoille pääsevät myös kaverit, vanhemmat ja mummun puhelu.

Vloggaajat näyttävät kaikelle kansalle alusvaatekaappinsa sisällön, kyyneleensä lähtiessään viimeisen kerran vanhasta asunnostaan ja kuinka ällöttävää on pyyhkiä ulostetta pitkäkarvaisen kissan takapuolesta.

Minä olen ehkä vähän vanhanaikainen muussakin mielessä kuin innossani käyttää kellomekkoja ja katsoa Downton Abbeyta.

Saatan vilkuilla illan kuluksi videoita, joissa yksityisestä tehdään julkista kymmenille tuhansille seuraajille, mutta kaikkein intiimeimmät tiedot saisivat mielestäni jäädä kertomatta.

Tarkoitukseni ei ole kritisoida sosiaalisen median käyttöä, sillä itsekin tykkään kirjoitella blogiini, selata uutisia Facebookista ja näpsiä kuvia Instagramiin.

Minä vain haluaisin, että emme raportoisi someen ihan kaikesta ja muistaisimme välillä elää ilman älylaitteita.

Sillä kaikkein parhaimmat muistot syntyvät hetkistä, jolloin puhelin unohtuu.