Uutiset Juha Kivinen

Tatu taituroi kaikkea paljusta saunalauttaan

Tatu Syrjä rakensi koulun etäviikkojen aikana kylpytynnyrin.

Kovana hiihtäjänä ja jalkapalloilijana tunnettu muholalainen Tatu Syrjä (14) on myös melkoinen mies käsistään. Tatu on värkkäillyt kotonaan jos jonkinlaista rakennelmaa, joista on iloa koko perheelle.

Viime kesänä Tatu alkoi rakentaa saunalauttaa Kivijärvelle. Lauttaosaa käytettiin jo järvessä, mutta saunaa testattiin kotipihan nurmikolla, jossa sitä lämmitettiin montakin kertaa.

– Ei viitsitty viedä saunaa lautalle, koska sain sen valmiiksi niin myöhään, että koulu jo alkoi. Sillä ei olisi kerennyt olla enää kunnolla järvellä. Ei se iso ole, mutta kyllä sinne kolme ihmistä menee. Hyvät löylyt ainakin tulee, Tatu kertoo.

Tälle kesälle Tatu aikoo rakentaa vähän isomman lautan.

– Aiemmin ponttooneina oli kolmenkymmenen litran AIV-pönttöjä, mutta nyt saan siihen todennäköisesti oikeat katamaraaniponttoonit mummolta Keuruulta.

Saunalautalla pääsee myös kokkailemaan, sillä Tatu teki sinne grillin pesukoneen rummusta. Idean hän sai nettivideosta.

Koululaiset joutuivat kahdeksi kuukaudeksi etäopetukseen koronarajoitusten takia ja Tatulla meinasi käydä aika pitkäksi. Mutta ainahan voi jotain rakentaa!

– Toikkasen Miro teki kylpytynnyrin lukiossa. Kysyin opettajalta, saanko minäkin tehdä, mutta sitä ei olisi saatu koululla pois luokasta, niin ajattelin tehdä sitten kotona.

Tynnyriin mahtuu helposti kolme kylpijää. Tatu tuumaa, ettei hän viitsinyt ostaa paljumuovia, koska tynnyri syntyy kotikonsteinkin. Tatu teki sen pappansa Ilpo Niemosen metsäkoneen käyttöön tarvitsemasta ureapöntöstä.

Tynnyrin vettä lämmitetään vanhan paisuntasäiliön avulla. Tatu rakensi uunin sisälle kolme piippua, jotka yhdistyvät isoon piippuun.

– Kylpytynnyrissä on mukavaa olla keväisin ja syksyisin, kun on viileämpää. Aika nopeasti se lämmittää noin pienen määrän. 37 asteessa on yritetty pitää. Kerran vesi nousi 55 asteeseen ja se oli jo liikaa.

Eikä siinä suinkaan kaikki. Tatu teki teki polkupyörän perään kärryn, johon mahtuu kaiuttimet. Paisuntasäiliöstä syntyi jalallinen kukkateline Tatun äidille Tytille. Petri-isällä oli ollut pienenä köysirata, joten pitihän sellainenkin saada.

Kesällä odottaa kotaurakka Hiilinginjoen rannassa mummolan lähellä olevassa venepaikassa. Kodassa voi yöpyäkin.

Nikkarin taito näyttää kulkevan suvussa. Tatu kertoo, että isä tekee kaikenlaista, kun kerkiää, ja pappa on ollut myös ahkerana. Tatu on miettinyt, että hän voisi perustaa isompana oman yrityksen, jossa voisi rakentaa kaikenlaista puusta ja metallista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>