Ensi pääsiäisenä huudetaan Pihtiputaan Työväentalolla BINGO! Silloin ei kuitenkaan pyöritetä työväenyhdistyksen bingoa, vaan Kirkonkylän teatteriryhmä ry:llä on samannimisen näytelmän ensi-ilta.

Kirkonkylän teatteriryhmä on rekisteröitynyt yhdistykseksi, jotta toiminta olisi selvempää ja esimerkiksi avustusten hakeminen sujuisi helpommin. Ryhmä sai alkunsa, kun suurin osa vuodentakaisen Luulosairas-näytelmän näyttelijöistä halusi jatkaa yhdessä.

— Halusta se syntyi. Tämä porukka oli niin upea, että hakeuduimme toistemme seuraan. Tuntui, että nyt halutaan tehdä lisää. Ja näin pidetään kylää elävänä, kun koetetaan saada ihmisiä liikkeelle, Heli Hjelmeroos-Haapasalo kuvailee.

Teatteriryhmä valitsi puheenjohtajakseen Laura Hörmanin. Hän ryhtyi myös ohjaajaksi. Näyttelijät yrittivät saada näytelmäpiiriä kansalaisopistoon, mutta kun se ei onnistunut, ryhmä päätti pärjätä omillaan. Nyt ryhmä vastaa itse kaikesta lavasteiden ja pukujen valmistamista myöten.

— Ensin mietittiin, mistä saataisiin käsikirjoitus, mutta sitten tein käsikirjoituksen itse, Laura Hörman kertoo.

Käsikirjoituksen teko alkoi miettimällä harjoitus- ja esityspaikkaa. Työväentalo tuntui sopivalta, ja sen jälkeen Aira Kananen tuumasi, että olisipa hyvä, jos olisi näytelmä nimeltä Bingo.

— Yhtenä ajatuksena oli, ettei näyttämöä tarvitse aina purkaa, vaan voimme olla samoissa kulisseissa, Aira selittää.

Näyttelijät eivät vielä paljasta juonta.

— Se on ihan hauska, koko perheelle sopiva näytelmä, pääosassa Pipsa Paananen. Vaikeinta oli kirjoittaa kaikille sopivat roolit. Piti miettiä, että Tommi olisi tämä henkilö, mutta eihän se käykään, koska hän on myös seuraavassa kohtauksessa, Laura sanoo.

Heli Hjelmeroos-Haapasalo kehuu Laura Hörmanin esikoisnäytelmää.

— Näyttelijöinä voimme todeta, että käsikirjoitus voisi olla miltä tahansa kirjoittajalta, joka on kirjoittanut vuosikymmenet.