Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Teitä kunnostetaan, mutta samalla unohdetaan

Joitakin Pihtiputaan ja Kinnulan teistä on parin viime vuoden aikana laitettu hyvään kuntoon, mutta osa väylistä tuntuu tienpitäjältä unohtuneen.

Kinnulan ja Viitasaaren välin kuntoonsaaminen jo aiemmin oli iso askel parempaan suuntaan. Päättyvänä kesänä Kinnulassa päällystettiin kirkonkylän ja Muholan välinen tieosuus.

Alkukesällä Pihtiputaalla otettiin kunnostuksen kohteeksi Nelostie kirkonkylältä Pyhäjärven rajalle asti.
Iloinen asia oli myös Elämäjärven ja Haapajärven välisen tieosuuden rakenteen parantaminen ja päällystäminen. Tie oli jo todella vaarallisessa kunnossa syvien ja teräväreunaisten reikien vuoksi. Haapajärvelle Nelostieltä poikkeava tie on ainoa, joka rakennettiin aikanaan eurokuntoon ennen kuin kuntapäättäjät ehtivät sitä edes vaatia. Olisikohan Haapajärven asevarikolla ollut osuutensa asiassa?

Nelostieltä Naarajärvelle johtavan Mustalaistien osuus ennen Mäntymäkeä näyttää unohtuneen lähes täysin. Toissa kesänä pätkälle tehtiin kosmeettinen pintasilaus, jossa töyssyjä tasattiin ja reikiä täytettiin. Perusteellisempi kunnostus luvattiin vuosia sitten.

Kinnulan ja Perhon välillä pakon edessä liikkuvien murheet ovat nekin jääneet huomiotta. Voi kysyä, löytyykö Suomesta huonompaa kahden kuntakeskuksen välistä tietä. Soratie kirkonkylien välillä ei ole enää tätä päivää.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>