Ajatuksieni sanakirja on tänä aamuna niin sekaisin, ettei synny yhtäkään kaunista runoa, ei edes mietelausetta minkäänlaista.

Kuitenkin haluaisin kirjoittaa jotain, no nyt vain on sellainen olo. En tahdo puuttua kunnan päättäjien asioihin, enhän minä niistä paljon mitään ymmärrä.

En halua moittia koirien ulkoiluttajia, enkä tuskastu siitä, miten huonosti kadut on mistäkin lakaistu, en halua moittia ketään.

Toivon vain, että kaikki tulevat toimeen keskenään, ja ihmisten vihantunne toisiaan kohtaan loppuisi. Kateellisuus saa jopa joskus luopumaan hyvästä ystävyydestä.

Jos vääryys ja kiusaaminen katoaisivat, voisimme kaikki paremmin. Pienessä kylässämme on liian paljon ahdistavia asioita. Ihmisen täytyy voida itse huonosti, jos on ilkeä toista kohtaan.

Minuakin on loukattu, en ala loukata takaisin, vaan väistyn pois. Huomatkaa, huomioikaa ja kuunnelkaa, mutta puhukaa myös itse.

Jospa minä nyt vain jatkaisin omaa aamuani, ja niinpä tietysti, talonmies on taas pienentänyt lämmitystä, hän ei tiedä, että minulle tulee kylmä, mutta ei se haittaa, etsin raitaiset villasukat jalkaani, pidän vain kauniita sukkia, ehkä sellaiset lämmittävät parhaiten.

Juotuani aamukahvin tarkoin valitusta mukista kotitekoisen ruisleivän kanssa, sovittelen puseroiden yhteensopivuutta ja päädyn taas siihen samaan nukkaiseen, mutta värikkääseen vaihtoehtoon.

Haukotellen ilman kiirettä kävelen kodimme lähellä olevaan pieneen sekatavarakauppaani, kuten verottaja sitä kutsuu. Vastaani tulee vanha herra rollaattorillaan. vanhat ihmiset nousevat niin aikaisin, että hän oli jo mitä parhaimmassa pirteydessään, kaukaa hän jo hymyilee minulle ja minäkin muutuin iloiseksi.

En saanut aivan selvää hänen lauseestaan, mutta hän toivotti hyvää huomenta, tiesin sen koska oli aamu. Tuo pieni hetki matkallani, ja ylitin kadun ilman väsymystä, vain muutamalla askeleella ehdin miettiä monta hetkeä elämästä, tuo äskeinen lämmitti enemmän kuin mitkään villasukat. Me olemme kaikki ulkokuoria, sisältämme samanlaisia, me vain elämme erilailla.

Päästetään itsestämme se kaunein olemus esiin ja tahdotaan toisillemme hyvää, sillä onhan kevät.

Kurkkasin vielä taakseni ja toivoin että hän ajelisi nyt varovasti, en edes tiedä hänen nimeään, mutta me tapaamme usein. Hän kantaa mukanaan omaa tarinaansa, minä omaani.

Vuokko Suominen