Pihtiputaan Tuiskun yleisurheilujaoston puheenjohtaja Tanja Tavaststjerna uskoo, että kaksi kuntosalia mahtuu hyvin toimimaan yhtä aikaa Pihtiputaalla.

Pihtiputaan kuntosalikuvioissa koettiin uusi käänne vuodenvaihteessa, kun Pihtiputaan Tuisku päätti sittenkin jatkaa Jukolan salin toimintaa. Kuntosalin pyörittäminen on tästä edes Tuiskun yleisurheilujaoston vastuulla.

Tuiskusta oli viestitetty toissa vuonna, että seura olisi lopettamassa kuntosaliaan, koska Jukolan seurantalon ylläpitokulut ovat nousseet liian suuriksi.  Koska Pihtipudas näytti jäävän ilman kuntosalia, kunta päätti ryhtyä hankkimaan paikkakunnalle uutta yrittäjää. Ole.fit -ketjun kuntosali avasikin ovensa Pihtiputaalla marraskuun alussa.

Kunta myönsi Tuiskulle avustuksen viime vuodeksi, jotta seura pystyisi pyörittämään Jukolan kuntosalia siihen asti, kun uusi yrittäjä aloittaisi.

Tuiskun yleisurheilujaoston puheenjohtaja Tanja Tavaststjerna kertoo seuran tilanteen muuttuneen parin vuoden takaisesta siinä, että Jukolassa on saatu säästöjä aikaan, koska talossa lämmitetään talvisaikaan enää kellarikerroksessa sijaitsevaa kuntosalia.

– Jukolan ylläpitokustannukset ovat olleet suurin ongelma, mutta kun bingo on nyt lopettanut, molemmat yläkerrokset on pantu kylmilleen. Ne eivät vie enää sähköä eikä öljyä. Yläkerta otetaan taas kesällä käyttöön ja sitä vuokrataan tilaisuuksiin ja juhliin.

Tuiskun bingojaoston toiminta hiipui koronarajoitusten takia. Tanja Tavaststjerna arvioi, että bingoa voidaan toki jatkaakin, jos vetäjiä löytyy, mutta vetäjät tahtovat käydä vähiin.

Tanja Tavaststjerna kertoo, että yleisurheilujaostossa päätettiin ryhtyä vetämään kuntosalia lähinnä Tuiskun omien nuorten takia.

Tuiskulaiset huolestuivat, että seurassa ei riitä enää rahkeita tukea nuoria urheilijoita ilman oman kuntosalin apua varsinkin, jos perheessä on useampi lapsi. Tuiskun juniorit ovat päässeet käyttämään Jukolan salia seuratoimintamaksun hinnalla.

Yleisurheilujaosto laittoi loppuvuodesta nettiin kyselyn siitä, mitä mieltä pihtiputaalaiset ovat Jukolan kuntosalin jatkamisesta, jotta toiminnan kannattavuudesta voidaan tehdä laskelmia.

– Saimme 126 vastausta, mikä oli yllättävän paljon. Kyselyn perusteella kuntosalin ylläpidossa pitäisi päästä nollatulokseen, eli tappiota ei tulisi. Mutta eihän sitä pysty varmaksi sanomaan, että kaikki, jotka ovat vastanneet ostavansa kortin, oikeasti ostavat sen. Uskoisin kuitenkin, että kun ihmiset ovat vastanneet omalla nimellään, siellä ei ole ihan hirveää palturia.