Vaaleilla on suorastaan ihmeellinen ihmisluontoa jalostava ja käyttäytymistä parantava vaikutus. Erot tavallisen rahvaan ja ehdokkaiden välillä alkavat nousta esiin yleensä pari kuukautta ennen vaaleja.

Mitä lähemmäksi äänestyspäivä tulee, sitä enemmän keskuudestamme löytyy kohteliaita, huomenta, päivää ja hyvää iltaa sanovia ihmisiä.

Selvästi enemmän astelee vastaan myös heitä, jotka ovat valmiita avaamaan oven, kantamaan ostoksesi, kuuntelemaan kärsivällisesti mitä sinulla on sanottavana ja onnittelemaan nimi-, syntymä- ja naistenpäivänä.

Nyt kun vaaleihin on aikaa vielä kuukausi, on otollinen aika nauttia tilanteesta täysin rinnoin ja ottaa vastaan kaikki ne itsetuntoa hivelevät viestit, joita ehdokkaat jakelevat.

Erityisen runsaasti tavallisen ihmisen merkitystä korostavia kannanottoja on ilmassa 8.-14. huhtikuuta. Silloin on menossa eduskuntavaalien ennakkoäänestys.
Tilanne normalisoituu viimeistään sunnuntai-iltana 19. huhtikuuta kello 20, jolloin äänestyshuoneiden ovet sulkeutuvat.

Heti tuon hetken jälkeen kansalaista kohtaa paluu harmaaseen arkeen. Seuraavan kerran hän tuntee olevansa jotain keväällä 2017. Silloin pidetään kuntavaalit.

Vaalien väliin sijoittuvista hiljaisista kuivista kausista ei voi syyttää pelkästään poliitikkoja. Heidäthän on valittu tehtäviinsä neljäksi vuodeksi nimenomaan tekemään töitä eikä toimimaan äänestäjien hupulaisina.

Ministerin, kansanedustajan, kunnanvaltuutetun ja muidenkin luottamusihmisten päätehtävä on paiskia urakalla hommia sen eteen, että meillä jokaisella olisi asiat toimikauden lopussa edes vähän paremmin.

Äänestäjien tehtävä on pitää edustajat vaalikausien välissä sen verran virkeinä, ettei pääasia unohdu ja työskentely rajoitu syventäviin keskusteluihin kavereiden kanssa illanviettopaikoissa, joissa samanhenkisellä väellä on tapana kokoontua.

Ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 1970 valittu Pertti Salolainen tunnetaan parhaiten vaalien välilläkin ilmestyneistä mainoksistaan, jossa Salolainen vakuuttelee olevansa tavattavissa myös vaalien välillä.

Luulen, että moni muukin edustaja olisi tavattavissa myös vaalien välillä, jos äänestäjiä kiinnostaisi. Luulen, että edustajat saavat olla vaalien välillä aika lailla omissa oloissaan, koska väki lähtee kovin aristellen liikkeelle jopa vaalien alla.

Puheenaiheista ei vaalikeskustelusta tule pulaa. Eikä seuraavan kauden päättäjillä töistä, sen verran monta hallituksen hanketta jäi toteutumatta.