Pihtiputaan kunnanvaltuusto äänesti maanantaina äänin 22-3 (2 tyhjää) Keski-Suomen valokuituverkkoon osallistumisesta.

Kunnanjohtajan esitystä 2,4 miljoonan euron lainatakuista vastusti perussuomalaisten ryhmä.

Rakentamisen kannalla ollut keskustan Teppo Jämsén toivoi, että Pihtiputaalla kunnioitetaan demokratiaa, eikä asiasta tehtäisi valitusta.
Valitusten pitkä käsittelyaika viivästyttäisi verkon rakentamisen ensi vuodelle, jolloin EU:n noin miljoonan euron tuki menetettäisiin.

— Tuen menettämisen jälkeen olisi tuskin uusia keinoja rakentaa tätä verkkoa, Jämsén mietti kokouksen jälkeen.

Perussuomalaisten Marko Tiainen sanoi, että mahdollista valitusta mietitään kuukauden päivät.

­­— Kuuntelemme nyt kuntalaisten mielipidettä. Monet ovat kielteisellä kannalla.

Tiaisen mielestä miljoonan euron EU-tuen menettäminen ei ole mitään siihen verrattuna, että verkkoyhtiö aiheuttaisi kunnalle useiden miljoonien eurojen velat.

— Pidän sitä (yhtiön kaatuminen) täysin varmana.

— On täysi mahdottomuus, että kattava verkko saataisiin rakennettua tämän vuoden puolella.

Valokuituverkon elintärkeyttä Pihtiputaalle Tiainen ei kiellä. Hän toivoo, että hanke toteutettaisiin samalla tavalla kuin Kinnulassa ja Pyhäjärvellä.

— Se pitäisi rakentaa kunnan omana työnä. Rahaa säästyisi, jos samalla uudistettaisiin esimerkiksi viemärit.

Millaiset nettiyhteydet Pihtiputaan haja-asutusalueilla on viiden vuoden päästä?

­­­— Yhdistelmä valokuitua ja langatonta. Mokkulayhteys on nykyään hyvä, vastaa keskustassa asuva Tiainen.

SDP:n Jorma Toikkanen on varma, että verkkoyhtiö on hengissä viiden vuoden päästä ja kaikkialla Pihtiputaalla nautitaan nopeasta verkosta.

— Jos valitusta ei tule, niin kaivuuhommiin päästään kuukauden päästä. Runkoverkko ennätetään rakentaa ilman muuta tämän vuoden puolella. Peliä ja kaivinkonetta kyllä löytyy. Se toisi paikallisille töitä.

Korppiselta viisi kilometriä Keiteleelle päin asuva Toikkanen käyttää mokkulayhteyttä.
— Illalla toimii, mutta päivällä työaikaan se on hidas.

Valtuustossa käytiin valokuituhankkeesta vilkas, mutta rauhallinen keskustelu.

— Tuntuu uskomattomalta, jos näin hyvin perusteltujen puheenvuorojen jälkeen valitettaisiin, valtuuston puheenjohtaja Pekka Sutinen (kesk) sanoi.

— Pelkkä riski ei riitä perusteeksi valitukselle ja hankkeen jarruttamiselle. Jos päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä, on vähemmistön tyydyttävä enemmistön päätökseen.