Lukijalta (muokattu 2.7.2019) Lukijalta

Vielä RC-ratahankkeesta

Kotiseudun Sanomat käy pääkirjoituksessaan 26.6. läpi RC-/ kartingratahankkeen vaiheita. Kirjoituksessa on pari asiaa, joita haluan kommentoida.

Mielestäni ratahanke ei ollut heikosti valmisteltu, kuten kirjoituksessa mainitaan. Nopeasti se kyllä pinnalle tuli, mutta noin lyhyellä ajalla käyntiin laitettu hanke oli jopa yllättävän hyvin valmisteltu.

Alkuperäisessä hankesuunnitelmassa on todella paljon taustatietoa asioista, jotka olisivat kantaneet hanketta eteenpäin. Yhteistyökumppaneitakin oli selvitelty hyvin laajalla rintamalla. Kaavamuutos oli yksi lisämutka valmistelussa, joka toki hidasti koko prosessia.

Toinen, ehkä vielä vakavampi asia, on tuo sosiaalisen median osuus. Kirjoituksessa mainitaan, kuinka rataa noustiin vastustamaan harvinaisen jyrkästi sosiaalisessa mediassa.

Keskustelu kyllä velloi laidasta laitaan eri keskusteluketjussa, ja vastustajatkin olivat siellä äänessä. Mutta mikä paino sillä on kunnallisessa päätöksenteossa? Mielestäni sillä ei saisi olla sellaista merkitystä että se ohjaisi kunnanvaltuuston päätöksiä kuten pääkirjoituksessa ohjeistetaan.

Valtuusto päättää asioita viranhaltijoiden ja toimielimien valmistelun pohjalta. Tietysti valtuutetuilla on myös tiedonhakuvelvollisuus ja velvollisuus kuulla kuntalaisia ennen päätöksentekoa, mutta sosiaalisen median rummutukseen ei päätöksiä pidä perustaa. Ei varsinkaan kunnan pitkäjänteiseen kehittämiseen tähtääviä päätöksiä, millainen tämäkin ratahanke olisi ollut.

Ajattelen, että jos hanke johonkin erikseen mainittavaan asiaan kaatui, se asia oli tiedottaminen. Kun hanke lähti vauhdilla liikkeelle, olisi taustoista tullut tiedottaa kattavammin heti alusta lähtien.

Nyt ainakin minulle jäi kuva, että hanke oli sisällöltään paljon parempi kuin mikä kuva siitä kuntalaisille jäi. Annettiin tilaa huhuille ja väärinkäsityksille, jotka osaltaan lietsoivat vellovaa somekeskustelua.

Minua ainakin harmittaa. Harmittaa koko prosessi ja sen lopputulos. Harmittaa myös, kun kunnan viranhaltijoiden valmistelutyö meni hukkaan.

Vaikka olinkin ajoittain kahden vaiheilla, olisin äänestänyt ratahankkeen jatkoon. Meidän nuoret tarvivat monenlaisia harrastuspaikkoja ja tämä olisi ollut siinä uusi päänavaus.

Otetaan tästä prosessista opiksi kaikilla tahoilla ja viedään hankkeet jatkossa fiksummin maaliin saakka.

Hannu Aho
kunnanvaltuutettu (kesk.)
Pihtipudas

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>