Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Viihtyisä asuinympäristö on tärkeä osa hyvinvointia

Kuntien roolin ennakoidaan korostuvan asukkaidensa hyvinvointiin liittyvien palvelujen kehittäjänä, jos ja kun monesta mutkasta suistumassa ollut ja vastamäkien päälle työläästi kivunnut sote-uudistus pääsee kunnialla maaliin.

Kyse ei ole asiakokonaisuudesta, jonka kunnat voivat sivuuttaa tai ajatella hoitavansa vasemmalla kädellä. Näyttää siltä, että kunnissa mietitään vakavasti toimintamalleja ja investointikohteita, joiden tärkein tehtävä on rakentaa asuinkunnista paikkoja, joissa väki viihtyy ja tuntee olevansa kotonaan.

Tehtävä ei ole helppo. Rahaa on helppo polttaa kohteisiin, jotka jäävät valmistuttuaan seisomaan käyttämättöminä. Toisaalta kohtuullisilla sijoituksilla voidaan saada aikaan hyvinvointipalveluja, joille löytyy iso ja tyytyväinen käyttäjäkunta. Hyvänä esimerkkinä käy Pihtiputaan koulukeskuksen tekojää. Ensimmäiset luistelijat ja kiekkoilijat pääsivät testaamaan jäätä perjantaina. Ilmeet olivat iloisia.

Samana perjantaina syttyivät Kinnulassa Keskustien uudet jouluvalot. Ne palavat vähintään loppiaiseen saakka. Valot kirkastavat vuoden pimeintä aikaa, jota lähes lumeton maa korostaa.
Pihtiputaalla kyläkeskuksen joulukauden valaistus on synnyttänyt hyvää mieltä pitkään. Kun uusiminen tulee ajankohtaiseksi, vaihtoehtoja valitessa säästö ei saa olla ykkösperuste.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>