Luottamus Ilta-Sanomiin joutui koetukselle viimeisinä kesälomapäivinä, kun lehden nettiversiosta osui silmiin uutinen, jossa pantiin kesämökkikuntia paremmuusjärjestykseen.

Kärjen osalta ei sanomista tullut. Kustavissa olen joskus käynyt ja huomannut, että kyse on hienoakin hienommasta kesänviettopaikasta.

Lomalla hujautimme autolla läpi viidenneksi sijoittuneen Kemiönsaaren. Senkin merellisissä maisemissa voi kuvitella kesäasukkaan viihtyvän.

Mutta että Vimpeli sijoittuu kesämökkikuntana Viitasaaren, Kinnulan ja Pihtiputaan edelle. Höpö höpö.

Vimpelin lähes ainoa järvi on kraaterin synnyttämä Lappajärvi, jonka se jakaa yhdessä Lappajärven ja Alajärven kuntien kanssa.

Äitini on kotoisin Vimpelin Hallapurolta. Lapsuudessani kävimme siellä usein. Ainoa kohtalaisen lähellä sijainnut uintipaikka löytyi Hallapuron suvannosta.

Puro tuntui pienestä pojasta isolta virralta, mutta ikääntymisen myötä liri on asettunut oikeaan kokoluokkaan. Sitä ei voi verrata Pihtiputaan upeisiin järviin, Kolimaan, Alvajärveen, Muurasjärveen, Elämäjärveen, Saaniin ja lukemattomiin pienempiin vesiin.

Kinnula päihittää Vimpelin mökkikuntana pelkästään kauniin Kivijärven ja karurantaisten Jäppäjärvien ansiosta.
Vimpelin menestyksen täytyy johtua Lappajärvestä, koska muita kunnon järviä ei alueella ole.

Lappajärven rannat ovat niin täyteen asutetut, että tavallisen ihmisen on vaikea löytää vapaata uintipaikkaa. Ne harvat voivat pitää itseään onnekkaina, jotka ovat järven rannalta maata perineet tai onnistuneet ostamaan.

Lehti vertaili mökkikuntia mökkien määrällä suhteessa kunnan asukaslukuun, mökkimurtojen määrällä suhteessa kunnan mökkien määrään, kesän keskilämpötilalla ja sademäärällä.

Meidän kuntakolmikostamme parhaiten sijoittui Viitasaari. Sekin tosin hävisi yli kaksikymmentä sijaa Vimpelille.
Kinnula löytyy sijalta 197 ja Pihtipudas sijalta 235. Edellä ovat Vimpelin ohella mm. Lestijärvi ja Reisjärvi.

Minulla ei ole kesämökkiä, enkä sitä hanki. Kodin portailta tulee Putaanvirran rantaan parisataa metriä. Rannassa on kunnan venelaituri, josta pääsen uimaan.

Aikaisemmin pidin siinä myös perämoottorilla varustettua soutuvenettä. Sillä oli mukava lähteä lämpimänä päivänä ajelulle.

Kun pojat huomasivat, että kiusaa voi tehdä täyttämällä moottorin tankin kuralla, siirsin veneen appivanhempien mökin rantaan. Nyt katselen järveltä Kivijärven rantamaisemia.