Pihtiputaan kohta kahdeksanvuotias Seurakuntakeskus Sallila herätti ristiriitaisia tunteita ensimmäisten piirustusten julkaisemisesta lähtien.

Tummahipiäistä kunnantaloa haukuttiin aikanaan kirkonkylän suurimmaksi navetaksi. Sallilaa on nimitelty samalla sanalla, mutta rakennuksen sijaintia kiitellään. Siirtyminen kirkosta seurakuntataloon, tai päinvastoin, sujuu huonojalkaiseltakin helposti.

Arkkitehti Jukka Koivulan luomus on saanut myös ystäviä. Aika moni pitää rakennusta kauniina ja toimivana. Sen sijaan Koivulan suunnitteleman alttarikaapin mahdollinen syvällisempi sanoma on jäänyt arvoitukseksi liian monelle.

Ilman lahjakkaita arkkitehteja Suomi tunnettaisiin maailmalla nykyistä huonommin. Hyvin suunniteltu rakennus herättää keskustelua, toimii siinä tarkoituksessa mihin se on ajateltu ja kestää aikaa ulkonäöltään ja rakenteiltaan. Tasakatto todettiin jo kauan sitten sopimattomaksi pohjoiseen luontoon. Kattoikkunat kuuluvat samaan sarjaan. Ne eivät pidä vettä.

Seurakunnan on saatava korjata Sallila niin että sade- ja sulamisvedet jäävät sisätilojen ulkopuolelle. Seurakunnalla on myös velvollisuus huoltaa vielä osittain maksamatta olevaa rakennusta asianmukaisesti. Sallila piti tervata uudelleen vuoden päästä valmistumisesta. Työ on vieläkin tekemättä.