Pääkirjoitus Juha Kivinen

Päihteetön porukka kannustaa nuoria oma-aloitteisuuteen

Pihtiputaalaisella Tahkonpolun koululla aloitettu päihteettömän porukan etukortti-kampanja on hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon tehokkaampaa valistus on silloin, kun kipinä siihen lähtee kohderyhmästä itsestään. Kannettu vesi kun ei tahdo kaivossa pysyä.

Tahkonpolun koulun oppilas Matias Saukkonen heitti oppilaskunnassa ilmoille ajatuksen paikallisten liikkeiden antamista alennuksista ja bonuksista päihteettömille oppilaille. Hän oli saanut idean Ylivieskasta, jossa samaa on kokeiltu jo pari vuotta.
On hienoa, että kaikki oppilaiden toivomat pihtiputaalaiset yrittäjät lähtivät kampanjaan mukaan. Aikuisten tuki ja kannustus nuorten päihteettömyyteen on tärkeää, varsinkin kun nuoret ovat olleet itse asiassa aloitteellisia. Oppilaat ovat lähteneet innokkaasti tekemään raittiuslupauksia ja osallistumaan päihteettömään porukkaan.

Esimerkkejä nuorten oma-aloitteisuudesta on saatu muualtakin Pihtiputaalta. Muurasjärven nuorisotila Harjulinnaan saatiin aikaan paljolti nuorten talkoovoimin ja nuorten panos on ollut merkittävä myös musiikkiyhdistys PoPin vilkkaassa toiminnassa.
Vaikka julkisuudesta voisi toisinaan saada muunlaisen kuvan, nuorten päihteidenkäyttö on vähentynyt. 70-luvun lopulta asti säännöllisesti tehty nuorten terveystapatutkimus osoittaa, että raittiiden nuorten osuus on lisääntynyt 2000-luvun alusta lähtien ja nousu jatkui kahden viime vuoden aikana 12-16-vuotiaiden ikäryhmissä. 12-vuotiaiden humalajuominen on pysynyt harvinaisena. Tosin 18-vuotiailla pojilla alkoholin käyttö ei ole vähentynyt.

Tupakointikokeilut ovat vähentyneet vuodesta 1977 kaikissa ikäryhmissä ja molemmilla sukupuolilla. Vuosituhannen vaihteesta alkanut päivittäisen savukkeiden polton väheneminen jatkui edelleen kahden viime vuoden aikana 14-18-vuotiailla. 12-vuotiaissa päivittäin tupakointi oli harvinaista.

Huolestuttavampi merkki nuorten päihteiden käytössä on se, että sosiaalinen altistuminen huumeille on lisääntynyt vuoden 2005 jälkeen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>