Muholassa innokas kyläläisporukka on koonnut näytelmäryhmän, joka valmistelee parhaillaan näytelmää heinäkuisille Muhola-päiville.
Ajatus teatterista syntyi jo viime syksynä Muhola-seuran kokouksessa, kun haluttiin keksiä Muhola-päiville jotain uutta. Projekti pyörähti kunnolla käyntiin noin kuukausi sitten kun ryhmä aloitti harjoitukset. Näyttelijöitä on kahdeksantoista, osa isommissa ja osa pienemmissä rooleissa.
Nimeksi tuli yhteisen ideoinnin jälkeen Muttiteatteri. Mu-alku viittaa Muholaan ja mutti taas on paikallinen perinneruoka, joka on tehty ohrasta ja jossa kaikki ainekset sekoitetaan yhteen. Samanlainen ajatus on Muttiteatterissa:
— On miehiä ja naisia ja lapsia. Skaala on hyvä, ohjaaja Matleena Väisänen sanoo.
Matleena Väisänen opiskelee Kokkolassa Centria-ammattikorkeakoulussa esittävää taidetta. Väisänen opiskelee kolmatta eli toiseksi viimeistä vuotta ja valmistuu sitten teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Koska opinnot vievät paljon aikaa, näytelmän pohjaksi valittiin valmis teksti.
Tekstiksi valikoitui Markku Pölösen ”Emmauksen tiellä”.
— Kun luvat oli saatu ja täälläkin tuli hyväksyntää niin lähdettiin siitä veistelemään. Se on kesäteatteriesitykseksi sopiva, siinä on teemoja jotka aina sytyttää ja pistää miettimään, Väisänen kertoo.
— Se kyllä istuu tänne Muholan kylälle oikein hyvin, Toini Hämäläinen lisää.