Uutiset Niina Luomala

Kyläasioissa yhteinen ääni kuuluu kovempaa

Samalla kun kuntia yhdistellään ja pienten koulujen oppilaita siirretään suurempiin, ihmiset kaipaavat pieniä yhteisöjä ja tuttuja piirejä. Yhteisöllisyyttä tarjoavat kyläyhteisöt, joiden herättelemisessä auttaa kyläasiamies Mari Ikäheimonen ja Maaseudun kehittämisyhdistys Viisarin Kylä lähtee! -hanke.

Mari Ikäheimonen toimii maakunnan kyläasiamiehenä enää muutaman päivän, sillä viranhaltija Sirpa Pekkarinen palaa tehtäväänsä toukokuun alussa.
Ikäheimosen työ kyläasioiden parissa kuitenkin jatkuu, sillä vuoden alussa käynnistynyt Kylä lähtee! -hanke toimii vielä reilun vuoden. Hanke tekee kylien aktivointityötä yhdeksän kunnan alueella.

Pihtiputaan kylillä ollaan monessa eri vaiheessa.

— Aktiivisimmat kylät on sellaisia, että eiväthän ne mitään apua tarvi, vaan porskuttavat eteen päin omilla taidoillaan, Ikäheimonen sanoo.

Kylätoiminta on tuottanut tulosta esimerkiksi Ilosjoella, jossa kylätalo on saatu valmiiksi ja Elämäjärvellä, jossa vasta remontoidulla seurantalolla pyöritetään menestyksekästä kesäteatteria. Muurasjärvi taas valmistuu Vuoden kylä -kilpailuun.

Jollain kylillä taas saattaa olla hiljaisempi vaihe meneillään, jolloin hankkeista voi saada toivottua lisäpotkua.

— Yhdessä tehden ääni kuuluu kovemmin. Sitten myös kunnat ja päättäjät kuulee paremmin kylien toiveet ja tarpeet, Ikäheimonen sanoo.

Kylä lähtee! -hanke järjestää viikonloppuna Viitasaaren kaupungintalolla seminaarin, jossa etsitään uusia kustannustehokkaita malleja luoda palveluita maaseudulle. Samalla mietitään, mitä mahdollisuuksia uusi tieto- ja viestintäteknologia luo. Aiheita käsitellään mahdollisimman käytännönläheisesti.

— Se on tullut kyläilloissa esille, että kylät ja toimijat ovat jo valmiita näkemään uusia ratkaisuja. Tehokas toimiminen ei vaadi valtavia kokonaisuuksia ja yksiköitä, Mari Ikäheimonen tietää.

Seminaari on kaikille avoin ja siihen voi vielä ilmoittautua tai ilmaantua.

Ikäheimonen kaipaisi etenkin kuntapättäjiltä aktiivisuutta, vaikka näkeekin Pihtiputaan aika kylämyönteisenä kuntana.
— Kyllä se on koko kunnan elinvoimaisuuskysymys, miten kylät toimii.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>