Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Kiusallisiksi koetut määräykset pelastavat ihmishenkiä

Vuonna 1975 voimaan tullut turvavyön käyttöpakko keskustelutti aikanaan kiivaasti, mutta tänään turvavyö on olennainen osa autoilua. Autossa istuminen ilman turvavyötä tuntuu luonnottomalta. Turvavyön arvioidaan säästäneen viidenkymmenen vuoden aikana pelkästään Euroopassa noin miljoonan ihmisen hengen.

Perusteellinen keskustelu käytiin myös ajonopeuksien rajoittamisesta. Liikennekuolemat ovat pudonneet vapaiden nopeuksien ajoista neljäkymmentäluvun tasolle, vaikka liikennemäärät ja autokanta ovat monikymmenkertaistuneet. Vielä 1970-luvulla yli tuhat suomalaista kuoli liikenteessä, vuonna 2011 liikennekuolemia oli alle kolmesataa.

Kansalaisten turvaksi säädettyjen määräysten vastaanotto vaihtelee. Vuonna 2000 asuin- ja vapaa-ajan rakennuksissa pakollisiksi tulleiden palovaroittimien edut oli helppo perustella. Mökkikauden alkaessa on hyvä muistaa, että palovaroitin on pakollinen myös kesämökillä. Suositusten mukaan palovaroitin pitää asentaa kaikkiin makuuhuoneisiin ja poistumisreiteille.

Barrikadeille ei palovaroittimia vastaan lähdetty. Jokainen ymmärsi, että huoneilmassa tulipalon aiheuttamiin hiukkasiin pahalla äänellä reagoiva palovaroitin on ehdoton kapine, joka herättää asukkaan sikeimmästäkin unesta ja antaa tarvittavat lisäsekunnit palavasta rakennuksesta poistumiseen.

Peninginrannalla sattui maanantaina rakennuspalo, jossa palovaroitin havahdutti päivälevolla olleen iäkkään pariskunnan ja todennäköisesti pelasti heidän henkensä. Vanhukset pääsivät ulos ja huomasivat pihalla kotinsa olevan ilmiliekeissä.

Varsinkin maaseudulla rakennusten lämmittämisessä käytetään puuta ja tulisijoja. Tekniikka on tullut apuun myös siten, että kaupan hyllyltä löytyy laite, joka varoittaa sisäilman häkäpitoisuuden noususta.

Yllättävä tieto on se, että pakollisuudesta huolimatta arviolta vain kuudessa kymmenestä taloudesta on toimiva palovaroitin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>