Päästä vedettyä Niina Luomala

Nolojen tilanteiden nainen

Aika-ajoin sitä miettii, milloin on nolannut itsensä tarpeeksi monta kertaa.

Kaupassa tulee mokailtua tasaisin väliajoin. Viimeksi kaverini sijaan eräs tuntematon nainen sai kuulla käyttökokemuksia hiusväreistä. Kun olin lopettanut, huomasin puhuvani väärälle ihmiselle. Tuijotimme toisiamme hetken ja lopulta nainen rikkoi kiusallisen hiljaisuuden sanomalla ”aha”.

Kodinkoneostoksilla en kehdannut sanoa, että sain paremman tarjouksen muualta, joten aloin keksiä tekosyitä. Väitin että standardimittainen kone ei muka mahdu uuteen keittiööni ja niin edelleen. 

Kaikki viisi myyjää tuijottivat minua ihmeissään ja sanoivat, että aika kalliiksi tulee keittiö jos kaikki koneetkin joudut ostamaan mittatilaustyönä.
Lopulta en enää keksinyt mitään joten sanoin että en minä halunnut sitä muutenkaan ja lähdin pois. Ei yhtään kiusallista.

Kun ensimmäinen autoni meni romuksi, olisin halunnut toisen rekisterikilven muistoksi. Niinpä väitin katsastuskonttorilla, että toinen kilpi on mennyt hukkaan ja palautan siksi vain yhden.

Suunnitelmani ei ollut aukoton. Kadonneesta kilvestä olisi pitänyt tehdä katoamisilmoitus ja maksaakin jotain. Olin opiskelija eikä minulla ollut rahaa.

Katsastuskonttorin henkilön esitellessä täytettävää paperinivaskaa tulin siihen tulokseen, ettei kilpi ole sen arvoinen.
Sanoin että okei, huijasin. Konttoristin ilme oli näkemisen arvoinen. En tiedä miten sitä kuvailisi, mutta siinä oli ainakin ärtyisyyttä ja epäuskoa. Konttoristi kysyi että anteeksi mitä. Sanoin uudelleen että huijasin ja oikeasti kilpi on minulla.

Vaikka konttoristi näytti vihaiselta, huomasin että hän heltyi kun tunnustin. Sitten hän komensi että menepä nyt hakemaan se kilpi. Menin ja ajattelin, että ainakin yritin. En saanut muistoksi kilpeä, mutta itsensä nolaaminenkin on ihan hauska muisto.

Ja näitähän riittää. Tuleepa mieleeni ensimmäinen kerta Kinnulan kunnanvaltuustossa. Olin käynyt koko Kinnulassa vasta pari kertaa, joten en luonnollisestikaan tuntenut ketään. Useat ihmiset tulivat kättelemään ja sanomaan, että hauska tavata. Vastasin illan aikana useaan otteeseen, että kiitos samoin.

Kun valtuuston kokous oli juuri alkamassa ja sali hiljeni, kättelin kunnanjohtajaa. Omille paikoillemme siirtyessämme kunnanjohtaja vielä kääntyi ja huikkasi taakseen, että ai niin, tervetuloa Kinnulaan! Minä sitten reippaana tyttönä huudahdin iloisesti, että kiitos samoin!

Silloin vähän hävetti mutta nyt jo naurattaa.

Niina Luomala

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>