Viihde Heikki Jämsén

Vanha mestari täytti kirkon ja jätti hyvän mielen

Pihtiputaan juhlavuoden yksi huippuhetki koettiin sunnuntaina, kun rauhan, rakkauden ja hyvän mielen apostoli Jukka Kuoppamäki lauloi kirkossa.

Lauluyhtye Nelosissa vuonna 1959 uransa aloittanut Kuoppamäki on ehtinyt säveltää ja sanoittaa 1500 laulua ja julkaista 36 äänilevyä. Yleisö oli Kuoppamäen käsissä kuin sulaa vahaa, mutta kitaralle Pihtiputaan-konsertista tuli ensi-ilta.

— Vanha soitin alkoi säristä. Meidän piti pysähtyä Jyväskylässä ja hommata uusi, Onniksi keikkakaverinsa ristinyt Jukka Kuoppamäki (70) kertoi.

Suvikonsertti kotikirkossa -sarja on ollut menestys. Sen sisältö jakautuu kolmeen osaan. Avauksena ovat laulut rauhan ja rakkauden puolesta. Keskiosan Kuoppamäki on koonnut gospel-sävytteisiksi sovitetuista virsistä ja kirkollisista teksteistä. Jälkiruoaksi tajottiin iskelmiä, kuten Pieni mies, Sininen ja valkoinen, Tämä taivas, tämä maa ja Anna mulle tähtitaivas.

Gospeliksi taipui muun muassa luterilaisen kirkon uskontunnustus. Sen verran sanoma oli matkan varrella muuttunut, että Jeesus ei aio palata tuomitsemaan, vaan pelastamaan eläviä ja kuolleita.

Kuoppamäen hengellisten uuslaulujen kysyntä on kova. Niinpä hän aikoo julkaista niistä seuraavan levynsä.

Jukka Kuoppamäen ensimmäinen LP ilmestyi 1966 nimellä Mitä kansa haluaa. Tuolloin suosittiin protestilauluja, tänään pehmeämpiä arvoja.

— On ollut onnellinen sattuma, että mikä minusta tuntuu kauniilta, kuulostaa kauniilta myös ihmisten korvissa. Sehän voisi olla ihan eri lailla. Moni sanoo laulavansa karaokessa aina Paljon sanomatta jää.
Kölnissä asuvan Jukka Kuoppamäen lauluissa ei haikailla menetetyn rakkauden perään.
— Optimismi on minuun sisäänrakennettu. Kun olimme Sirpan kanssa Lontoossa Abba-musikaalissa, huomasin että niiden kaikki laulut kertovat erosta ja menetyksestä, ja ne ovat maailmanhittejä. Sanoin, että tästä lähtien teen vain surullisia lauluja. Sirpa sanoi, että et voi. Sinun tehtäväsi on antaa ihmisille toivoa ja tulevaisuudenuskoa.

Laulujen tekeminen jatkuu. Viimeisin urakka on kolmenkymmenen kappaleen säveltäminen ja sanoittaminen tammikuussa ilmestyvälle levylle.

— Laulujen tekemiseen meni noin vuosi.

Konsertin päätökseksi Jukka Kuoppamäki esitti vaimonsa Sirpan toivomuksesta uusimman kappaleensa Tässä ja nyt. Aviomies totesi nöyrästi, että rouvan pelko on viisauden alku ja lauloi.

Minä olen, sen mä tiedän, tässä ja nyt / Minä olen, sen mä tunnen, tässä ja nyt / Minä tiedän, että olen, tässä ja nyt / Minä olen, ja mä pysyn, tässä ja nyt. / Ei eilistä, ei huomista, tässä ja nyt / Ei enempää, ei vähempää, tässä ja nyt / Ei nimeä, ei muotoa, tässä ja nyt / Kun aikakin, ja tilavuus, on hävinnyt.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>