Iso hatunnosto Alvajärven kylän pienen mutta pippurisen urheiluseuran Ryhdin talkooväelle. Ryhtiläiset ovat jaksaneet vuodesta toiseen uurastaa hyvätasoisen pyöräilykilpailun parissa, vaikka näissä maisemissa ei ole ollut omia pyöräilijöitä herran aikoihin. Vasta viime vuosina Paukun tyttäret ovat tulleet mukaan edustamaan Pihtipudasta.

Kisalla on yhä alkuperäinen nimi Alvajärven Ympäriajo, vaikka reitti ei ole enää vuosikymmeniin kulkenut Alvajärven ympäri. Pyörät rullaavat edestakaisin Reisjärventietä, koska siinä pääsee ajamaan kestopäällysteellä.

Ohutrenkaisilla kilpapyörillä ei pärjää Seläntauksen hiekkatiellä, joten kisan alkuvuosiin ei ole enää paluuta. Aika muhkean vedon voi lyödä siitä, ettei Seläntaukseen ilmesty ikinä asfalttibaanaa, kun maaseudun tiestöä jätetään muutenkin yhä enemmän heitteille.

Mutta kyllähän Alvajärven ympäri ajetaan! Dieter Clementillä on varmasti siinä lajissa Pihtiputaan ennätys. Viime kesän jälkeen hän laski tehneensä lenkin yli viisisataa kertaa, ja kuinka monta lie tullut mittariin tältä vuodelta. Parhaimpana kesänä Dieter lähti kierrokselleen Suvannonlahdesta 80 kertaa.

Viime vuonna satuin itsekin pari kertaa yhtä aikaa pyörän päälle Dieterin kanssa. En lähde edes yrittämään kilpailua hänen sarjassaan, mutta kyllä Alvajärvi on muutaman kerran kesässä kierrettävä. Siinä mieli virkistyy!

Alvajärven ympäriajolle tulee mittaa 45 kilometriä, eli vähän reilu maraton. En pärjäisi alkuunkaan parhaille maratoonareille, sillä sutkuttelen matkan noin kahdessa tunnissa ja kymmenessä minuutissa vaihteettomalla miesten pyörällä, jonka ostin kauan sitten käytettynä ja halvalla Vesteriseltä. Ei siis ihan hirveää välineurheilua.

Piippuun asti en viitsi itseäni vetää, vaan Alvajärven maisemiakin pitää muistaa ihailla. Urheilujuomaa hörppään kolmesti: vähän Mansikka-Kallen risteyksen jälkeen, jossa voi vaikka jutella laitumella olevien hevosten kanssa, sitten Karjalanniemen kestikievarin luona, jossa saan haukut talon koirilta, sekä viimeisenä Alvajärven rautatiesillan luona.

Tuo viimeinen hörppäystauko onkin palkitsevin, sillä sitä on edeltänyt reissun pirullisin ylämäki Kannaksentien risteyksen kohdalla. Se ei näytä ollenkaan niin pahalta autosta katsottuna, kuten ei myöskään juuri ennen Saanin koulua oleva loiva mutta yllättävän pitkä ja junnaava nousuosuus.

Mutta muuten maasto on oikein mukavaa ja sopivan vaihtelevaa. Mahtuisi sinne useampikin sekaan! Vai enköhän vain ole sattunut lenkille samaan aikaan?