terveyskeskus Niina Luomala

Kuuntelulaitteet helpottavat arkea vuodeosastoilla

 

Viitaseudun Kuulo ry lahjoitti Pihtiputaan terveyskeskuksen vuodeosastolle Pihtiputaalla pidetyn kuulopäivän yhteydessä kaksi kuuntelulaitetta. Pihtiputaan lisäksi laitteita hankittiin kaksi Kinnulaan ja kaksi Viitasaarelle. Kinnulassa Kuulopäivää vietettiin jo ennen laitteiden hankkimista, mutta ne lahjoitetaan vuodeosastolle lähiaikoina.

 

Laitteet ovat kaikkien vuodeosaston potilaiden käytössä. Potilas tai hänen läheisensä voivat pyytää laitetta käyttöön tarvittaessa.

— Ajatus lähti siitä kun yhdistys vietti viime vuonna 30-vuotispäiväänsä ja sai mukavasti lahjoituksia. Mietittiin, mihin varoja käytetään niin että mahdollisimman moni hyötyisi niistä, Viitaseudun Kuulon puheenjohtaja Birgitta Paanila kertoo.

— Sairaalassa varsinkin öisin pitäisi olla hiljaista, ja kun huonokuuloisille puhutaan kovaa, se aiheuttaa helposti häiriötä. Samalla potilaan intimiteettisuoja kärsii.

 

— Huonokuuloisten määrä tulee lisääntymään, Paanila tietää. Samoin nuorten kuulo-ongelmat. Syiksi Paanila mainitsee jatkuvan musiikinkuuntelun korvanapeilla ja sen, ettei korvia muisteta tai ymmärretä suojella konserteissa, musiikkiharrastuksissa tai muissa meluisissa ympäristöissä.

Ennaltaehkäisevä toiminta on tärkeää.

— Melumittarit pitäisi saada kouluihin, päiväkoteihin ja ruokaloihin. Esimerkiksi kimeät lasten äänet ovat vaarallisia kuulolle.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>