Uutiset Heikki Jämsén

Juha Urpilaisen luottamus suli lähes olemattomiin

Kinnulan kuntaa vuoden 2004 alusta johtaneen Juha Urpilaisen kausi päättyi maanantai-iltana, kun kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanjohtajan erottamista valmistelleen valiokunnan esityksen.

Juha Urpilainen irtisanottiin kunnanjohtajan virasta välittömästi.

Valtuusto täydensi irtisanomispäätöstä lisäyksellä, jonka mukaan Urpilainen on irtisanomisaikana vapautettu viranhoitovelvollisuudesta.

Varsinaisesta erottamisesta ei äänestetty. SDP:n varavaltuutettu Marketta Rouvinen esitti, ettei valiokunnan
esitystä hyväksytä.

Valtuuston puheenjohtaja Esko Pelkonen kuitenkin tulkitsi, että Rouvinen teki esityksensä omissa nimissään ja kun sitä ei kannatettu, esitys raukesi.

Rouvinen sanoo tehneensä esityksen SDP:n ryhmän nimissä. Kannatusta ei hänen mielestään tarvittu, vaan esitysten välillä olisi pitänyt äänestää. Rouvinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Kokous alkoi taas dramaattisesti, kun SDP:n ryhmä yritti estää sen kokonaan. Marketta Rouvinen esitti laillisuutta ja päätösvaltaisuutta käsiteltäessä ryhmänsä kantana, että kokous todetaan laittomaksi. Kokous oli ryhmän mielestä kutsuttu kokoon väärällä tavalla.

Äänin 14-3 kokousta jatkettiin. SDP:n varavaltuutettujen Marketta Rouvisen ja Jari Niemen lisäksi kokouksen keskeyttämisen puolesta äänesti keskustan Rauno Kinnunen.
Äänestyksen tulos sai kokousta seuranneet lähes kaksisataa kinnulalaista taputtamaan.

Irtisanomista valmistelleen valiokunnan loppuraportin mukaan Urpilaisen luottamusta nakersivat mm. PV-Putkituksen taloustilanteen pimittäminen, kunnan sisäisen hallinnon tarkastuksen jarruttaminen, johtajan yhteistyön häiriintyminen johtoryhmän ja luottamushenkilöiden välillä, puutteet yrittäjien yhdenvertaisessa kohtelussa ja liiat lupaukset. Urpilaista arvosteltiin myös joidenkin luottamushenkilöiden uhkailemisesta oikeustoimilla.

Arja Rekonen (kesk) toivoi, että jatkossa vanhat kaunat unohdetaan ja ykkösasiaksi otetan kunnan kehittäminen.

Kokoomuksen Anitta Hakkarainen oli samaa mieltä, mutta palasi silti viikon takaisen tynkäkokoukseen.

— Minusta kaikkien käyttäytyminen siellä ei ollut priimaa.
Hakkarainen viittasi suoraan keskustan Rauno Kinnuseen, jonka olisi Hakkaraisen mielestä pitänyt kertoa etukäteen viranhaltijalle, jos hän ei saanut kokouskutsua virheen vuoksi. Asia olisi voitu korjata.

— Korostan kuitenkin sanaa jos. Viranhaltidoiden nolaaminen ei rakenna luottamusta heidän ja luottamushenkilöiden välillä.

Vs. kunnansihteeri Henrik Kiviniemi sai suosionosoitukset suoran puheensa päätteeksi. Hän kertoi joutuneensa vastaamaan iltamyöhällä ikäväsävyisiin ja uhkaaviin puhelinsoittoihin.

— Pidän toimintatapaa valitettevana. Luulen, että Kinnula-nimisen potilaan tervehdyttäminen vie paljon aikaa. Hoito pitää aloittaa niin, että viranhaltijoille annetaan työrauha. Nyt olen saanut nauttia aika äärimmäisistä tunteista. Kuvittelin, että vain elokuvissa voi tapahtua tällaista.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Manu Toikkanen (kesk) toivoi rauhoittumista.

— Meillä on suuret vastuut ja taakat. Jos ei niitä vedetä yhdessä eteenpäin, reki jumittuu paikoilleen.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>