Uutiset Heikki Jämsén

Peräkylän pilleet syntyi nuorten omista ideoista

Peräkylän pilleet houkutteli perjantai-iltana ison joukon kinnulalaisnuoria koulukeskukseen, nuorten itsensä ideoimaan tapahtumailtaan.

Pilleitten taustalta löytyy kaksi ja puoli vuotta yhdeksän pohjoisen Keski-Suomen kunnan alueella toiminut Amazing Lande -maaseudun kehittämishanke.

— Nuoret ovat saaneet ideoida ja toteuttaa tapahtumia tai leirejä ja tavata samalla toisiaan, hankkeen vetäjä Jannina Lahti.

Peräkylän pilleitten valmistelukokoukseen saatiin ennätysmäärä väkeä.

— Yleensä mukana on alle kymmenen nuorta, mutta täällä ensimmäiseen tilaisuuteen tuli yli 20 nuorta ja sen jälkeen mukana on ollut viitisentoista nuorta. Ja he ovat olleet poikkeuksellisen sitoutuneita.

Peräkylän pilleitten raamit olivat heti selvillä: tapahtuma järjestetään illalla koululla ja siellä pitää olla jotain syötävää.

— Täällä on karaokea, elokuvaa, lautapeliä, videopelejä, joulukorttien askartelua, pientä suolasta ja alkoholiton baari. Ilta päättyy diskoon, Jannina kertoi.
Neea Parkkila ja Elina Karisto toimivat baarimestareina, onnistuneesti.

— Kaikki on kehuneet, että hyviä ovat olleet, drinkkejä tehtailleet tytöt sanoivat.

Riku Valkeinen maistoi Poisonia ja tykkäsi. Jäätelön ja kolan sekoitus oli hyvää.

— Riku pelaa kesällä jalkapalloa ja välillä hiihtoa. Kaverit ovat vähän hajallaan. Heidät Riku tavoittaa Facebookin kautta.

Veeti Pigg nautiskeli Perry Zeroa. Veetin harrastuksiin kuuluvat jalkapallo ja rumpujen soitto bändissä.

— Harrastuksia ei ihan joka illalle ole, mutta melkein. Ja silloin kun ei ole kummempaa, käyn kavereiden kanssa kylillä, Veeti sanoo.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>