Moni meistä ihmisistä on varmasti valehdellut jostakin asiasta.
Valheet tuppaavat kuitenkin paljastumaan ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella, kuten seuraavasta tarinasta voimme huomata.

Alle kymmenvuotias pikkupoika leikki Lucky Luken ja Clint Eastwoodin innoittamina karskia, preerioiden karaisemaa villinlännen cowboyta. Cowboylla oli hieno nahkainen lierihattu.
Hatussa ollut kultakirjaiminen ”España”-teksti ei haitannut pyssysankarin uskottavuutta. Muovisessa revolverikotelossa lepäsi kiiltävä nallipyssy, jonka liipaisin oli poikki.
Ruskea nahkaliivi hapsuineen ja äidin mustat nahkasaapikkaat loivat täydellisen asukokonaisuuden amerikkalaisesta lehmipaimenesta.
Ja koska loputtoman preerian aurinko on armoton, värikkäästi kuvioidut Bollé -merkkiset urheiluaurinkolasit viimeistelivät lännenmiehemme ilmeen.

Saluunassa cowboy joutui tiukkaan tulitaisteluun laittaessaan rosvoja kuriin ja järjestykseen.
Luodit viuhuivat ilmassa, nyrkit iskivät paatuneita roistoja kanveesiin.
Saluunan heiluriovet lepattivat villisti, kun tappelupukareita lensi kadulle.
Baarimikko kantoi baaritiskin takana olevan jättimäisen peilin turvaan.
Pianisti soitti vauhdikasta rallatusta. Hän ei välittänyt ympärillään tornadon lailla pyörivästä hullunmyllystä.
Saluunan seinällä oli iso kultakehyksinen taulu, jossa luki: ”Älä ammu pianistia!”.
Viimein kova kamppailu lain ja järjestyksen puolesta hiljeni.
Rohkea ja oikeamielinen cowboy oli pistänyt rosvot ojennukseen uskollisen saksanpaimenkoiransa Rikin kanssa.
Cowboy aikoi kiikuttaa inhottavan rosvosakin sheriffin toimistoon telkien taakse odottamaan oikeudenkäyntiä.
Sankarimme hattu oli kärsinyt pahoja vaurioita rajussa tappelussa.
Lierit olivat repeytyneet luodeista.

Yht’äkkiä cowboyn äiti sattui katsahtamaan saluunan ovesta sisään.
— Mitä sä oikein teet!? äiti huudahti.
Todellisuus iski.
Saluuna muuttui takaisin puhelinpöydäksi, jonka alle poika hyvin mahtui istumaan.
Poika katsoi äitiään suurilla sinisillä viattomilla silmillään.
Pojan kädessä oli repaleinen lierihattu. Toinen lieri oli kutistunut puoleen alkuperäisestä koostaan.
Pojan toisessa kädessä lepäsivät lyhyet kaarevateräiset kynsisakset valmiina tekemään lisää ”luodinreikiä” cowboyn hattuun.
— Se oli Rrrriki, poika sanoi ärrää rohauttaen, aivan kuin olisi itsekin uskonut kiltin koiraparan osallisuuteen hatun ronskissa tuhoamisessa.
Arvatkaa vaan uskoiko äiti…

Henri Jokela