Uutiset Juha Kivinen

Valtionosuusuudistuksesta kylmää kyytiä maaseudulle

Pihtiputaan 150-vuotisjuhlavuosi päättyi yhtä komeasti kuin alkoikin kunnan järjestämällä ilotulituksella. Kunnantalon pihalle kokoontui mukavasti väkeä hörppimään glögiä ja katsomaan paukuttelua.

Kunnantalolla tunnelmat eivät olleet yhtä hilpeät arjen koittaessa. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Sutinen (kesk) ei säästellyt sanojaan uudenvuodenpuheessaan arvostellessaan hallituksen uudistushankkeita.

Sutinen kummasteli, miksei hallitus ole saanut sen valmiimpaa aikaan puuhastellessaan kuntarakenne- ja soteuudistuksen parissa.

— Resursseja on valmisteluun käytetty pohjattomasti ja kunnan virkamiehiä on työllistetty erilaisin selvityksin uuvuttavan paljon, Sutinen kertasi.

Aikeet valtionosuuksien uudelleenjaosta Pekka Sutinen tyrmäsi täysin.

— Viimeisenä joulun pilaajana julkistettiin ehdotus valtionosuusuudistuksesta. Voiko ehdotettuun malliin suhtautua vakavasti? Ministeri Virkkunen iloitsi uudistuksen oikeudenmukaisuudesta. En kyllä parhaalla tahdollakaan tiedä, mikä siinä muka oli oikeudenmukaisuutta.

LC Pihtipudas järjesti taas uudenvuoden lämpötilaveikkauksen, jonka tuotto 2 045 euroa käytetään pihtiputaalaisten nuorten hyväksi. Vuodenvaihteen mittarilukema oli kisan historian korkeimpia: +2,8°C.

Oikean tuloksen arvasivat Merja Kautiainen ja Erkki Pietiläinen. Pääpalkintona olleen tabletti-tietokoneen voitti arvonnassa Merja Kautiainen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>