Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Pihtiputaan Mummo kelpaa kuntakuvan kiillottajaksi

Pihtiputaan Mummo on ollut heinäkuusta lähtien kunnan omistama tavaramerkki, jota voidaan käyttää kuntamarkkinoinnissa, mutta kunnan luvalla myös paikkakunnilla myynnissä olevien paikallisten tuotteiden myynninedistämisessä.

Täällä on voinut jo ostaa Pihtiputaan Mummon ruisleipää ja syödä Pihtiputaan Mummon pitsaa. Pian kukkakaupasta saa Pihtiputaan Mummon kukkakimpun.

Kunnanhallitus myönsi maanantain kokouksessaan Kukka-Pibealle oikeuden käyttää mummon tavaramerkkiä kukkakimpun nimenä. Luvan Pihtiputaan Mummon nimen käyttämiselle tuotteiden tai palvelujen yhteydessä myöntää kunta. Maksua se ei tavaramerkistään peri.

Ehdittiin kahdeksanteen Pihtiputaan Mummoon, ennen kuin kunta huomasi, että laajasti tunnettua ja myönteisiä tunteita herättävää mummobrändiä kannattaa käyttää Pihtiputaan ja pihtiputaalaisuuden markkinoinnissa.

Ajat ja asenteet ovat tässäkin asiassa muuttuneet. Kunnan päättäjät ja konsultit myhäilivät Pihtiputaan Mummolle aiemminkin, mutta kuntakuvan rakentamisessa hahmo koettiin hieman kiusalliseksi. Ajateltiin, että mummo kuntamarkkinoinnin etujoukoissa sisältää riskin, että Pihtipudas näyttäytyy vähemmän dynaamisena. Taitavat ja ajassa kiinni olevat Pihtiputaan Mummot todistavat ihan jotain muuta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>