Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Hiljaisuuden tilalle iloista puheensorinaa

Tiukasta seulasta huolimatta muista maista Suomeen rantautuneiden ihmisten määrä on kasvussa. Maahanmuutto pitää huolen siitä, että väestö lisääntyy.

 

Meitä kanta-asukkaita kiinnostaa suunnattomasti, mitä syystä tai toisesta tänne asettuneet mamut suomalaisista ajattelevat.

Huomiot jäävät aika pinnallisiksi. Lähes kaikki kertovat, että lähellemme on hankala päästä, mutta jos jotenkin onnistuu rikkomaan jään, meikäläisistä saa pettämättömiä ystäviä. Mutta miksi pitää ensin rikkoa paksu jääkerros, että voi ryhtyä juttusille ja tutustua?

Syy vaikeaan lähestyttävyyteen voi olla perua siitä, ettei kepeää mitäänsanomattomuuksien puhumista arvosteta. Iloisen rupattelun kuvitellaan nakertavan uskottavuutta.

Myö maalaisetkin matkustamme joskus kaupunkiin ja pääsemme hissiin. Laite tarjoaa esimerkin hiljaisuuden paikasta.
Jos hissi täyttyy toisilleen tuntemattomasta kantaväestä, kaikki kääntävät katseensa kattoon ja pitävät suunsa tiukasti kiinni, kunnes ovien aukeaminen päättää läheisyyden aiheuttaman henkisen kidutuksen ja tukahduttavan tunteen, joka syntyy siitä, että kukaan ei alistu keksimään mitään sanottavaa.

Ei ihme, jos hissikokemus jää maahanmuuttajan mieleen.
Onneksi Pihtiputaalla on hissi vain osuuspankilla, virastotalossa ja Putaanvirran koululla. Niihin on harvoin asiaa, ja jos on, niin tilanne on nopeasti ohi, koska kerroksia rakennuksissa on vain kaksi.

Entä bussit ja junat?

Vanhan laulun mukaan linja-autossa on tunnelmaa. Nykyisin ilmapiiristä muodostuu välillä jakomielinen, kun kaikki hakevat istumapaikan ikkunariviltä ja sijoittavat matkatavaransa viereiselle penkille, ettei vain kukaan pääse lähelle ja onnistu keskeyttämään jutustelullaan älykännykän räpläämistä.

Kreikkalaisten, italialaisten ja jopa vakavamielisten saksalaisten keskuudessa on yleistä kokoontua puistoihin, toreille ja terasseille istumaan ja juttelemaan. Tapa on erityisesti vanhojen naisten ja miesten suosima.

Onneksi täällä on päästy piirun verran samaan suuntaan. Pihtiputaan S-marketin ja K-kaupan eteistiloista löytyy penkkejä, joilla näkee joskus kaksi tai kolmekin satunnaista kaupassakävijää puhelemassa.

Yksinäisyys on terveydelle yllättävän vaarallista. Meillä on julkisia tiloja, joissa pitää olla hiljaa.

Kauppakeskukset ovat tehneet hyvää työtä yksinäisyyden torjunnassa. Sitä voisi jatkaa kirjastoissa. Niinpä ehdotan, että hiljaisuuden vaatimuksesta kirjastoissa luovutaan.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>